Kaikki artikkelit

Fysioterapeutti vinkkaa lintu-koira -liikkeestä, joka lämmittää selän ja keskivartalon lihaksia tehokkaasti.
Fysioterapeutti vinkkaa lintu-koira -liikkeestä, joka lämmittää selän ja keskivartalon lihaksia tehokkaasti.
Lääkärit kertovat, mitä oireita ei kannata sivuuttaa selkäkivuissa.
Saatat huomaamattasi suosia toista puolta kehossasi, ja kun tämä korjataan, saattavat krooniset kivut kiropraktikko Rudy Gerhmanin mukaan helpottua.
Esimerkiksi huono ryhti saattaa voimistaa selkäkipua.
Viisi askelta auttavat sinua varmistamaan sen, ettei vamma ainakaan pahene.
Venyttelyä varten ei aina tarvitse nousta ylös.
Muun muassa jalkoihin asti heijasteleva kipu kertoo siitä, että hermojuuret ovat saattaneet ärsyyntyä.
Lankku on lähes poikkeuksetta jokaiselle kuntoilijalle tuttu liike. Nyt asiantuntijoiden varoitukset ohjastavatkin täysin päinvastaiseen lankku-treenaamiseen.
Selkäkivut voivat pahimmillaan olla vuosienkin piina. Mistä tietää, milloin on aika kääntyä lääkärin puoleen ja miten selkäsärkyä voi hoitaa itse?
Lähes jokainen suomalainen kärsii jossain elämänsä vaiheessa jonkinlaisesta selkäkivusta. Selän kipuiluun voi kuitenkin myös itse vaikuttaa .
Alaselkäkipuja voi hoitaa myös yön aikana kiinnittämällä huomiota oikeanlaiseen nukkumisasentoon sekä patjan laatuun.
Useimmat kärsivät kireästä alaselästä, sillä selkä joutuu kovalle koetukselle sekä istuma- että seisomatyössä.
Yläselän kipu on tuttua monelle. Onneksi sitä voi helposti hoitaa kotioloissa.
Tutkimuksen mukaan yksi seksiasento on ylitse muiden, jos kärsii selkäkivuista.
Alaselkäkipu on monille tuttu kurja vaiva, joka haittaa työntekoa ja päivittäistä elämää. Kivuliasta alaselkää voi hoitaa monilla konsteilla, mutta siihen liittyy myös monia myyttejä.