Kaikki artikkelit

Sarjassa naapuruston pahat voimat uhkaavat repiä perheen kappaleiksi.
Elokuva perustuu vuonna 1974 julkaistuun romaaniin.
Valtavan hypen voimin julkaistu Biowaren kehittämä ja EA:n julkaisema Anthem jää lopulta sisällöttömäksi lentelyksi, jonka toimivimpia elementtejä ei osata hyödyntää täydessä potentiaalissaan.
Palkkamurhaajaa elokuvassa näyttelevä Pitt uskoo niin sanottuun "pehmeään tappamiseen".
Jude Law astuu tulevassa Ihmeotukset ja niiden olinpaikat 2 -elokuvassa Dumbledoren saappaisiin.
Suosikkyhtye esiintyy yhdessä Alcestin kanssa.
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvalle on julkaistu odotettu toinen traileri ja se koukuttaa yhtä lailla kuin alkuperäiset Harry Potter -elokuvat.
Anathema-yhtyeen laulaja Vincent Cavanagh on kiertänyt yhtyeensä kanssa ympäri maailmaa. Canavagh on huomannut, että bändeille eri maissa tarjottavassa ruuassa on suuria eroja.
Daily Mail -lehti kertoo surullisen uutisen fanista, joka Them Crooked Vultures -yhtyeen keikalla saaman kuulovaurion takia päätyi tappamaan itsensä.
Foo Fightersistä ja Them Crooked Vultures -yhtyeistä tuttu Dave Grohl kertoo joutuneensa sairaalaan yllättävän syyn takia. Miehen mukaan hän joutui hakeutumaan hoitoon juotuaan yliannostuksen kahvia.
Superbändi Them Crooked Vultures on päättänyt julkaista toisen albumin jo tämän vuoden puolella. Yhtyeen Basisti John Paul Jones paljastaa, että studioon koko konkkaronkka suuntaa loppukesästä.
Foo Fightersin Dave Grohlista, Led Zeppelinin John Paul Jonesista ja Queens of The Stone Agen Josh Hommesta koostuva Them Crooked Vultures on nähtävillä internetissä ilmaiseksi, saksalaiskanavan tarjoamana.
Foo Fighters- , Queens of the Stone Age- sekä Led Zeppelinin miesten muodostama Them Crooked Vultures -yhtye on vauhdissa. Viime viikolla debyyttinsä julkaissut bändi kertoo suunnittelevansa jo seuraavaa levyään.
Foo Fightersin Dave Grohlista, Queens of the Stone Agen Josh Hommesta ja Led Zeppelinin John Paul Jonesista koostuva Them Crooked Vultures on lisännyt koko debyyttialbuminsa YouTubeen kuunneltavaksi.
Foo Fighters -nokkamies Dave Grohlin, Led Zeppelin -basisti John Paul Jonesin ja Queen of the Stone Age -laulaja Josh Hommen muodostama Them Crook Vultures -yhtye on julkistanut yksityiskohtia tulevasta albumistaan, raportoi Blabbermouth.net.
Foo Fightersin Dave Grohlin, Led Zeppelin-legenda John Paul Jonesin sekä Queens Of The Stone Age -nokkamies Josh Hommen muodostama Them Crooked Vultures -yhtye yllätti brittifanit viime viikonloppuna. Bändi heitti nimittäin yllätyskeikat peräkkäisinä päivinä kaksilla eri festareilla, raportoi spinner.com