Etsi
Jos tahdot tehdä tulevaan työnantajaasi, asiakkaisiisi tai kollegoihisi vaikutuksen, on sinun parasta osata käyttäytä mallikkaasti ja ennen kaikkea – saapua paikalle ajoissa!
Jos nykyisessä työssäsi on suuria epäkohtia, kannattaa harkita tarkkaan tulevat siirtonsa. Mikäli valoa ei näy tunnelin päässä, voit tulla onnellisemmaksi uudessa työssä.
Toimistoarki altistaa monille terveysongelmille, mutta onneksi omalla käytöksellään ja rutiineillaan voi vaikuttaa paljon siihen, tukeeko työskentely omaa hyvinvointia vai ei.
Elokuussa monet suomalaiset palaavat takaisin sorvin ääreen halusivatpa tai eivät. Masentelu ei kuitenkaan kannata, sillä suupielten roikkuessa alaspäin työviikon aloittaminen tuntuu taatusti raskaampaakin raskaammalta.
Aamupäivällä olet töissä energisimmilläsi, mutta lounaan jälkeen iskee totaalinen väsymys – kuulostaako tutulta? Älä huoli, et ole taatusti ainoa, joka meinaa nukahtaa työpöytänsä ääreen muutamaa tuntia ennen kotiin lähtöä.
Jos olet harkinnut alanvaihtoa ja olet valmis paiskimaan paljon töitä, on sinun parasta lukea itsesi esimerkiksi sairaanhoitajaksi tai puheterapeutiksi.
Muutama kuppi kahvia ja terveelliset, proteiinipitoiset ateriat takaavat, että selviät työpäivästäsi ongelmitta, vaikka olisit edellisenä yönä nukkunut vain muutaman hassun tunnin.
Kesällä työnteko ei välttämättä maistu samalla tapaan kuin muina vuodenaikoina. Vuodenajasta on silti mahdollista nauttia jopa työpäivän aikana.
Harvardin bisneskoulun tutkimuksen mukaan naisten ja miesten tasa-arvossa työelämässä on vielä paljon korjailtavaa.
Jos tahdot voida hyvin ja minimoida stressin vaikutukset kehossasi, tulee sinun kohdata arjen haasteet positiivisella asenteella ja herätä uuteen aamuun hymyssä suin.