Etsi
Ilmiössä on kyse eräänlaisesta unihäiriöstä.
Paljain varpain nukkujat ovat esimerkiksi itsenäisempiä kuin taas turvaa kaipaavat, sukat jalassa nukkujat.
Vaikka niin saattaisi luulla, suklaan syöminen ei ollut listan ykkösenä.
Amerikkalaisten kuntokeskusten valikoimasta löytyy tunti, jossa keskitytään liikunnan sijasta rentoutumiseen.
Kumppanin viereen voi olla turvallista nukahtaa, mutta välillä olisi ihana nukkua yksinkin.
Energiatasoihin voi vaikuttaa nukkumisen lisäksi muutama muukin seikka.
Helppo harjoitus voi auttaa saamaan unen päästä kiinni kiireisen päivän jälkeen.
Tuntuuko sinusta aina aamuisin siltä, ettet nukkunut yön aikana laisinkaan? Unenlaatuun kannattaa panostaa jo ennen nukkumaanmenoa.
Välillä olo tuntuu uupuneelta, vaikka tiedät nukkuneesi riittävästi.
Ihminen viettää unten mailla yllättävän suuren osan elämästään.