Kaikki artikkelit
Larm kertoo uudessa Vuoroin vieraissa, Maria Veitola -jaksossa, että hänellä on vahva usko ylempiin voimiin.
Viihde
noin vuosi sitten
Jani Toivola kertoo Maria Veitolalle, ettei ole haudannut lapsihaavettaan: "En kauheasti puhu siitä"
Toivola toivoisi, ettei olisi perheen ainoa aikuinen.
Viihde
noin vuosi sitten
Artisti kertoo Vuoroin vieraissa, Maria Veitola -ohjelmassa, että hänet on joskus nähty rokkitähden sijaan lapsellisena.
Viihde
noin vuosi sitten
Veitola on kertonut Instagramissaan, että Yökylässä Maria Veitola -ohjelma jatkuu helmikuussa.
Viihde
noin vuosi sitten
Uudessa Vuoroin vieraissa -ohjelmassa tutustuminen oli jo tehty, joten tällä kertaa Veitola pystyi menemään vieraiden kanssa todella syvällisiin keskusteluihin.
Viihde
noin vuosi sitten
Uudessa jaksossa puhutaan muun muassa naismuusikoiden asemasta.
Viihde
noin vuosi sitten
Räppäri kertoo Vuoroin vieraissa, Maria Veitola -ohjelmassa, että Tanssii tähtien kanssa -ohjelma ei kiinnostanut häntä laisinkaan.
Viihde
noin vuosi sitten
Marin on pitänyt yhtä kumppaninsa kanssa lähes 20 vuotta.
Viihde
noin vuosi sitten
Veitolan uutuusohjelmassa julkisuuden henkilöt kyläilevät toimittajan itsensä luona.
Viihde
noin vuosi sitten
Vuoroin vieraissa, Maria Veitola -ohjelmassa jatketaan tuttujen henkilöiden kanssa juttua siitä, mihin viimeksi jäätiin.
Viihde
noin vuosi sitten
Vuoroin vieraissa, Maria Veitola on jatkoa Yökylässä Maria Veitola -ohjelmalle. Nyt tähtivieraat saapuvat vuorostaan Veitolan luokse.
Viihde
noin vuosi sitten