Kuva: MTV

MTV: Sanna Marin avautuu rakkauselämästään - nostaa esiin yhden erityisen tärkeän asian

24.10.2022 19:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Marin on pitänyt yhtä kumppaninsa kanssa lähes 20 vuotta.

Pääministeri Sanna Marin, 36, vieraili Vuoroin vieraissa, Maria Veitola -ohjelmassa toimittaja Maria Veitolan, 49, luona. Marin kertoo jaksossa muun muassa pahimmasta pelostaan, mutta sen lisäksi pääministeri avautuu myös rakkauselämästään. Marin on pitänyt yhtä kumppaninsa Markus Räikkösen, 37, kanssa lähes 20 vuotta, ja pari meni naimisiin vuonna 2020.  

Marin raottaa ohjelmassa ajatusmaailmaansa muun muassa siitä, mikä on hänen mielestään tärkeää parisuhteessa. Hänen mukaansa on erityisen tärkeää antaa toiselle tilaa, ja niin he ovat Marinin mukaan kumppaninsa kanssa aina tehneetkin. Pääministeri kuvailee parisuhdettaan Räikkösen kanssa "symbioottiseksi".  

Kaksikko tapasi toisensa 18-vuotiaina, ja he ovat pääministerin mukaan kasvaneet tiukasti yhteen. Veitola kysyykin Marinilta, saako hän kumppanistaan rakkaudessa kaiken sen, mitä hän tarvitsee, sillä he ovat olleet niin pitkään yhdessä. 

- Ei kai yhdeltä ihmiseltä... siis kyllähän elämässäsi on muitakin ihmisiä. Minulle kaikki ihmiset, jotka ovat siinä omassa elämässä, ovat tärkeitä. En tiedä, miksi yhdeltä ihmiseltä pitäisi saada kaikki, Marin kertoo. 

Pääministeri sanoo myös miettineensä viime aikoina paljon sitä, kuka hän itse on ja mitä hän itse haluaa. 

- En tarkoita vain töitä ja uraa, vaan sekin on tietyllä tavalla muille antamista. Olen ihan yrittänyt aktiivisesti miettiä, että mitä minä haluan, miltä minusta tuntuu. Minusta, henkilökohtaisesti, eikä vaan se, miten ajattelen, että muiden pitäisi haluta, miltä minusta tuntuu, Marin sanoo.

Lue myös: Maria Veitolan uuden ohjelman vieraat julki - avausjaksossa Sanna Marin saapuu kyläilemään

Lue myös: Hillary Clinton osoitti tukensa Sanna Marinille - Marin vastasi julkaisuun

Lue myös: Chisu on huolissaan tulevaisuuden Suomesta Sanna Marinin bilevideokohun myötä: "Sydämeni särkyy"

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat