Etsi
Vetoomus on vitsikäs kannanotto.
Lehmät ovat todennäköisesti saaneet tartunnan villeiltä linnuilta.
Kolumbian presidentti ei pidä kokaiinia niin vaarallisena kuin yleisesti ajatellaan.
Los Angelesin tämänvuotiset maastopalot olivat poikkeuksellisen tuhoisat.
Osassa maailmaa karttapalvelussa tulee näkymään kaksi eri nimeä.
Elinsiirron saanut potilas voi edelleen hyvin kaksi kuukautta siirron jälkeen.
Trump teki lukuisia Bidenin linjaa muuttaneita päätöksiä heti virkaan astuttuaan.
Los Angelesissa tuulet voimistuvat jälleen
Trumpista tulee nyt Yhdysvaltain 47. presidentti.
Tiktok keskeytti toimintansa Yhdysvalloissa sunnuntaina.