Kaikki artikkelit

Hillin soittimia, lavavaatteita ja muita tavaroita myytiin vastikään huutokaupassa.
Menevää bluesrockia soittavan yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Tush, La Grange, Sharp Dressed Man ja Gimme All Your Lovin'.
Gibbons esiintyy sooloyhtyeensä kanssa Tampereella sekä Helsingissä.
ZZ Topin basisti Dusty Hill menehtyi heinäkuun lopulla.
Viime viikon tiistaina kuolleen basisti Dusty Hillin tilalla keikalla soitti yhtyeen kitarateknikko Elwood Francis.
Dusty Hill menehtyi kotonaan 72-vuotiaana.
Dusty Hill soitti bändissä yli 50 vuoden ajan.
Miehen valmistama Mr. Deadwood -kitara päätyi Billy Gibbonsille.
Beard katuu sitä, että huumeet veivät häneltä niin paljon.
Saku Vuori käytti Gibbonsin kitarassa suomalaista kelomäntyä.
ZZ Top saapuu Suomeen 4. kesäkuuta.
Yhtye nousee lavalle Hartwall Arenalla 4. kesäkuuta.
ZZ Top -kitaristi Billy Gibbons on lähtenyt mukaan tanssimusiikin maailmaan.
Parrakkaat rokin veteraanit tekevät paluun tänä syksynä uutuusalbumilla.