Etsi
Näyttelijä Krista Kosonen kävi tutustumassa kätilön työhön valmistuessaan elokuvarooliinsa.
Jo viime vuonna huhuttiin, että Avril Lavignen ja Chad Kroegerin avioliitto olisi kriisissä.
Monet haluavat tutustua henkilöön paremmin ennen seksin harrastamista, toiset haluavat "koeajaa" uuden tuttavuuden mahdollisimman nopeasti.
Naiset eivät ole sukua keskenään. Lisäksi heillä on kymmenen vuoden ikäero.
Henkilö, joka on pettänyt, osaa etsiä toisen käyttäytymisestä pettämiseen viittaavia tapoja.
Jokaisessa vauvaperheessä tulee aika, kun yhdestä kirjasta muotoutuu lapsen lempikirja.
Koskettavassa kohtaamisessa paljastuu se, että ero voi sattua ihmiseen kovasti vielä vuosien jälkeen.
Kylie Jenner on mukana jakamassa tarinoita ihmisiltä, jotka ovat kääntäneet kokemansa kiusaamisen joksikin hyväksi.
Ilta-Sanomat kertoo, miten oma veli tuli apuun, jotta elämälle löytyy uusi suunta.
Antti Jokinen on kunnianhimoinen ohjaaja, ja se tuottaa miehelle myös menestyspaineita.