Etsi
Yksikään jäljellä olevista tanssipareista ei enää putoa kilpailusta, ja finaali käydään kaksiosaisena.
Musta kuningatar -minisarjan tähti Anya Taylor-Joy pitää itseään oudon näköisenä.
Reggae- ja dancehall-musiikin radio-ohjelmaa vetävä Selecta Andor esiintyi aikanaan Jukka Pojan keikka-dj:nä Suomen lisäksi Brasiliassa. Yksi keikka sai ikävän päätöksen.
Näyttelijä Lukas Gage jakoi videon etänä tehdyistä koekuvauksista, joissa anonyymi ohjaaja kommentoi ikävään sävyyn hänen asuinolosuhteitaan. Nyt ohjaaja on paljastanut itsensä.
Huippukokki kertoo, että paikalliset erot ovat merkittävämmässä roolissa Italian ruokakulttuurissa kuin monesti ajatellaan.
Laulaja kertoo, että halusi laihtumisen jälkeen keskittyä treenaamisessaan pepun muokkaamiseen.
Emma Corrin kertoo, että hääkohtaukset eivät olisi tukeneet sarjan juonta tarpeeksi.
Muun muassa Marilyn Manson, Aphex Twin ja Billie Eilish ovat luoneet musiikkivideoita, jotka karmivat selkäpiitä.
Ohjaaja ihmetteli näyttelijä Lukas Gagen "pienenpientä" asuntoa tajuamatta, että tämä kuuli kaiken.
MSNBC-kanavan lähetyksessä kerrottiin, että rocklegenda menehtyi viime vuonna.