Etsi
Artisti on ollut julkisuuden valokeilassa teini-ikäisestä saakka, mikä on aiheuttanut haasteita itsensä hyväksymisen kanssa.
Tosi-tv-tähden on nähty lähiaikoina viettävän aikaa useiden eri naisten kanssa.
Koomikko puhui häneen kohdistuneesta hyökkäyksestä esityksessään, jota olivat seuraamassa Kim Kardashian ja Sean "Diddy" Combs.
Pop-tähti on yksi historian palkituimmista artisteista, mutta yhtäkään Emmy-palkintoa hän ei ole vielä voittanut.
Näyttelijä Jennifer Grey puhuu suhteestaan Deppiin hiljattain julkaistussa muistelmateoksessaan. Hänen mukaansa suhteessa oli niin ylä- kuin alamäkiäkin.
Tosi-tv-tähti paljasti hiljattain, että hänellä oli kaikkiaan kolme Marilyn Monroen iltapukua Met-gaalaa varten.
Pop-tähti on ollut kihloissa puolisonsa Sam Asgharin kanssa viime syksystä saakka. Pariskunta odottaa ensimmäistä yhteistä lastaan.
Illan elokuva perustuu tositapahtumiin. Tapahtumien keskiössä on toisen maailmansodan kuristuksessa oleva Valko-Venäjä.
Ohjaaja David O. Russellin kerrotaan sanoneen inhoavansa juonia. Tämä on aiheuttanut ajoittain epäluuloisuutta näyttelijöissä.
Vauhdikkaista elintavoistaan tunnettu John Belushi katosi kesken kuvausten. Kollega löysi hänet yllättävästä paikasta.