Etsi
Laulaja Christina Aguilera kertoo turvautuneensa pistoshoitoihin, mutta laulaja harkitsee tarkkaan, millaisia hoitoja kasvoihinsa ottaa.
Herttuaparin tiedottaja vahvistaa, että Sussexin herttuaa ja herttuatarta on pyydetty luopumaan historiallisesta kartanosta.
Pop-tähti Shakiran mukaan naisten tulisi tukea toinen toistaan.
Tosi-tv-tähti Khloé Kardashianin kasvoista poistettiin viime syksynä kasvain, jonka vuoksi hän käyttää laastaria leuassaan.
Hiljattain aivovaltimopullistuman vuoksi sairaalahoitoon joutuneen Tom Sizemoren tilasta tiedotetaan myöhemmin lisää.
Toistaiseksi on epäselvää, tuleeko Travis Barkerin loukkaantuminen vaikuttamaan yhtyeen maailmankiertueen aikatauluun.
Näyttelijä Austin Butler kertoo halunneensa sulautua nuorena skeittariporukkaan, jonka vuoksi hän piti näyttävää kampausta.
Näyttelijä Keke Palmer on saanut ensimmäisen lapsensa puolisonsa Darius Jacksonin kanssa.
Radio Novan uusi podcast-sarja käsittelee suursuosion saavuttaneen muusikko Behmin elämää ja uraa.
Lady Gagan ranskanbulldogit Koji ja Gustav varastettiin helmikuussa 2021. Koiranulkoiluttaja vahingoittui välikohtauksessa vakavasti.