Etsi
YouTubessa on julkaistu video Jalasjärveläisen koulun kevätjuhlasta vuodelta 1989.
Elektronisen musiikin legenda esiintyy lokakuussa Helsingin jäähallissa.
Amerikkalainen DJ Tessa Lizz on noussut Instagram-julkkikseksi.
Finnish Heavy Metal Fans -ryhmästä on tullut 12 000 ihmisen perhe.
Tom Clancy’s The Division on kaikkien aikojen myydyin peli julkaisuviikollaan.
Viking Mariella tunnetaan perhelomien luotettavana ruotsinlaivana. Viime viikonloppuna nähtiin, että se toimii myös eeppisten bileiden näyttämönä.
Legendaarinen kaksikko nousi samalle lavalle esittämään David Lee Rothin klassikkokappaleen.
Michael Monroe on joutunut hautaamaan monta itselleen läheistä ihmistä. Niistä toipuminen on jättänyt mieheen jälkensä.
Suosikkilaulaja Robin viettää elokuussa 18-vuotispäiviään.
Suomen suurimman ysärifestivaalin lipunmyynti on jo vauhdissa.