Etsi
Laulaja Jari Sillanpää sanoo, ettei sama keikkatahti tule jatkumaan tulevina vuosina.
Suru teki lähtöään on Hanhiniemen uusin kappale, joka sisältää toivon pilkahduksen.
13-kiloinen Samson-kissa tykkää loikoilla omistajansa mahan päällä.
Yhteinen aika on tärkeää myös kiireisen arjen keskellä ja välillä kannattaa pysähtyä muistelemaan, miksi alunperin rakastui kumppaniinsa.
Alku on aina hankalaa, mutta parilla helpolla kikalla muutat ruokavaliosi terveellisemmäksi.
Facebookin tutkijoiden mukaan koiraihmisillä on enemmän ystäviä, mutta kissaihmiset saavat useampia kutsuja tapahtumiin.
Näyttelijä Hemmo Karja kertoo päässeensä sisään kauppakorkeakouluun. Hän ei stressaa näyttelemisen ja opintojen yhdistämisestä.
Kahden lapsen äiti virkkaa Pokémon-hahmoja ja piilottaa niitä pelaajille löydettäväksi.
Vaikka ero olisi ollut vaikea, toisen kunnioitus ja keskusteluyhteyden säilyttäminen vähentävät muuttopäivän mukanaan tuomaa stressiä.
Brianne Dow halusi kertoa miehelleen raskaudestaan unohtumattomalla tavalla.