Etsi
Iskelmätähti Kake Randelin, 61, nauttii elämästä Mäntyharjulla puolisonsa kanssa.
Tiedekin on todistanut sen, että päiväunien nukkuminen silloin tällöin todella kannattaa.
Seksin harrastaminen rannalla ei ole käytännössä niin hyvä idea kuin elokuvat antavat ymmärtää.
Pariskunnat, joissa toinen osapuoli on täysin raitis, kohtaavat todennäköisemmin ongelmia suhteessaan.
Oman ajan vaaliminen on parisuhteessa tärkeää, vaikka rakastuneena haluaisikin viettää kaiken mahdollisen ajan mielitiettynsä kanssa.
Menneisyyden virheiden ei tulisi antaa leimata nykyisyyttä. Huonojen valintojen antaminen anteeksi itselleen on tärkeä askel kohti parempaa itseluottamusta.
Useimmat tarvitsevat ainakin kuukauden tai kaksi käsitelläkseen parisuhteen päättymistä.
Treffeillä narsistille luonteenomaiset piirteet erottuvat edukseen.
Laulaja Anna Abreu seuraa tiiviisti, mitä kotimaisella musiikkikentällä tapahtuu. Moni uusi tulokas on herättänyt tähden huomion.
Apulannalla löytyy aina ässä hihasta. Syyskuun alussa avataan Lahteen Apulandia, jossa rock-yhtyeen fanit pääsevät nauttimaan niin laatukahvista kuin kasvotusten käydyistä keskusteluista idoleidensa kanssa.