Kuva: Fotolia

Haaveiletko rakastelusta rannalla? 4 syytä, joiden takia seksi biitsillä ei toimi

19.07.2016 21:15 - Emmi Moilanen

Seksin harrastaminen rannalla ei ole käytännössä niin hyvä idea kuin elokuvat antavat ymmärtää.

Drinkin nimikin jo kertoo, että seksistä rannalla on tullut yleinen käsite. Vaikka ajatuksen tasolla puuhat uimarannalla voivat kuulostaa hyvältä idealta, todellisuus on usein mielikuvia karumpi.

Lue alta neljä syytä, joiden takia seksin harrastaminen rannalla saattaakin olla huono ajatus.

1. Hiekka

Lemmenhetkien aikana iho hikoilee ja kosteutta syntyy paikkaan jos toiseenkin. Tällöin allanne oleva hiekka takertuu ja kulkeutuu entistäkin herkemmin paikkoihin, jonne se ehdottomasti ei kuulu. Puuhat muuttuvat intohimoisista nopeasti vain sotkuisiksi ja jopa kivuliaiksi, jolloin tunnelma latistuu tehokkaasti. Intiimialueet ovat herkkiä ihoärsytykselle, ja hiekka ja lika voivat lisätä esimerkiksi tulehduksen riskiä.

2. Ötökät

Rannalla lempiessä hiekan lisäksi häiritseviä tekijöitä voivat olla myös hyttyset ja muut hyönteiset. Hiekasta löytyy usein jos jonkinlaista toukkaa ja muurahaista, joita harvoin toivoo löytävänsä intiimialueidensa läheisyydestä.

3. Se on laitonta

Seksin harrastaminen julkisella paikalla on myös laitonta ja siitä voi seurata jopa sakkorangaistus.

4. Vaikka haluaisitte, se ei ole koskaan spontaania

Seksin harrastamisesta rannalla innostutaan usein silloin, kun halutaan vaihtelua rutiininomaisiin puuhiin, jotka tapahtuvat vällyjen välissä omassa makuuhuoneessa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että lemmenleikit rannalla eivät koskaan ole täysin spontaaneja. Ympäröivän hiekan takia joudutte vähintäänkin tuomaan mukananne riittävän suuren pyyhkeen tai viltin, jolle molemmat mahdutte. Joudutte etsimään reunoille myös sopivat painot, jotta alusta pysyy varmasti paikoillaan.

Lisäksi riittävän suojaisen paikan etsiminen voi viedä aikansa, eikä jokaiselta rannalta sellaista edes löydy. Pahimmassa tapauksessa joudutte vaihtamaan rantaa - tai jopa perumaan lemmekkäät suunnitelmanne.

Lähde: Glamour

Lue myös: Mikä on sopiva määrä seksiä kuukausittain? Suomalaiset vastasivat

Kilpailut

Uusimmat