Etsi
Virossa voi rentoutua kylpylöiden hoidoissa tai viettää aikaa koko perheen kanssa vesipuistossa.
Lomamatkojen valokuvista osa otetaan luultavasti silloin, kun päälläsi on ainoastaan uima-asu. Helppojen vinkkien avulla onnistut näissäkin otoksissa.
Tosirakkaus ei aina loista esille romanttisissa asioissa. Se voi näkyä arvaamattomillakin tavoilla.
Valokuvauksesta tuttu tekniikka on siirtynyt nyt myös tatuointeihin.
Seurapiirikaunotar Kylie Jenner ja ex-poikaystävä räppäri Tyga viettivät yhdessä iltaa Kanye Westin uuden musiikkivideon lanseeraustilaisuudessa Los Angelesissa.
Kesä menee Tähkän osalta levynteossa, eikä miestä nähdä festivaalikeikoilla.
Vaikka juominen saisikin treffikumppanin näyttämään paremmalta, se ei tutkimuksen mukaan lisää omaa viehättävyyttä.
Muusikko Jonne Aaron on kulkenut uransa alusta lähtien vahvasti omaa tietään – ja sama visio kantaa tähteä yhä, vaikka artistin paineet ovat vuosi vuodelta kasvaneet.
Taistelussa turvotusta vastaan on tärkeää ensimmäisenä selvittää, mitkä ruoka-aineet altistavat sinut pöhötykselle. Usein syyllisiä ovat maitotuotteet tai alkoholi.
Kuukautiskipuja ja muita PMS-oireita voi yrittää helpottaa kiinnittämällä huomiota ruokavalioon.