Etsi
Samsungin puhelimia kerrotaan uhkaavan heikkous sovelluksessa, jonka avulla hakkerit voivat vakoilla puhelimenkäyttäjän koko elämää.
Kritiikin vastaanottaminen on taitolaji, jota moni opettelee vanhuusiälle asti. On olemassa muutamia sellaisia neuvoja, joilla kritiikin vastaanottamisesta tulee helpompaa.
Miesten catwalk-muoti on sellaista, että aina kaikki vaatteet eivät sopisi arkipukeutumiseen. Vai mitä mieltä sinä olet suunnittelija Xander Zhoun uudesta mallistosta?
Vahinkokännit ja seksiä ensimmäisillä treffeillä? Ehei. Sen sijaan kannattaa edetä hitaasti, kuten ennen vanhaan.
Kun pienet ja pehmeät kädet koskettavat kasvoja ja heleä nauru raikuu kotona, on helppo muistaa, miksi vanhemmuus on yksi suurimmista lahjoista.
Asiantuntijoiden mukaan hyvissä parisuhteissa kunnioitus toista kohtaan ilmenee tavalla, johon ei välttämättä edes kiinnitä huomiota, mutta joka on elintärkeä parisuhteen osapuolten hyvinvoinnin kannalta.
Tippa-T:n uusi kappale Paukuta sun pimppii kertoo siitä, mitä rahalla saa.
Valokuvaaja Elke Vogelsang ottaa koirista kuvia, joissa näkyy, kuinka leikkisiä ne ovat.
Lyhyiden hiuksien ei suinkaan tarvitse olla tylsät. Inspiraatiota omiin kampauksiinsa voi hakea vaikkapa Instagramista.
Tiedätkö, montako kertaa hengität minuutissa? Jos et, et varmasti ole ainoa. Kokosimme yhteen sellaisia asioita, joita moni ei vartalossaan tiedosta, mutta jotka ovat hyvin yleisiä.