Etsi
Sylvester Stallone ihailee lapsiaan varauksetta – eikä suotta, kauniita jälkeläisiä mies vaimoineen on aikaan saanut.
Vaikka sitä ei uskoisi, saattaa todella yksinkertainen tapa paljastaa sen, että ihminen on itserakkaampi kuin olisi syytä.
Kauniita tapetteja, idyllinen maalaismaisena – ja rivi Suomen kovimpia artisteja. Sitä on tällä hetkellä tarjolla Hirvensalmella sijaitsevassa Satulinnassa, johon artistit ovat tänään saapuneet.
Pörröiset korvat ja inhimilliset ilmeet – siinä ovat netin suloisimman kanin Wallyn valttikortit sydänten varastamiseen.
Jos vinossa oleva juliste tekee sinut hulluksi, saatat olla A-tyyppiä.
Suloinen Jack näyttää yksivuotiaalta, vaikka hän on oikeasti vasta kolmekuukautinen.
Kuvissa nähdään viattoman näköinen Walker 12-vuotiaana, kauan ennen kuin hänestä tuli kuuluisa.
Australialainen pariskunta oli ajamassa iltapimeällä kotiin, kun he kokivat varmasti yhden elämänsä säikäyttävimmistä hetkistä.
Samantha Paveyn tytär sai syntymässä nimen Barbie ja Barbien lailla nainen tytärtään myös kohtelee.
Kun hätäkeskus sai puhelun naiselta, joka oli joutunut ajojahdin kohteeksi omassa puutarhassaan, joutuivat he kyseenalaistamaan oman kuulonsa kuullessaan, kuka – tai oikeammin mikä – kyseinen rikollinen oli.