Yksi piirre saattaa paljastaa ihmisen narsistiksi

02.06.2015 20:45 - Rea Tallgren

Vaikka sitä ei uskoisi, saattaa todella yksinkertainen tapa paljastaa sen, että ihminen on itserakkaampi kuin olisi syytä.

Lontoossa sijaitsevan Brunelin yliopiston tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin, millaisten kuvien julkaiseminen Facebookissa tai Instagramissa saattaa kieliä narsismista. Tutkimuksessa seurattiin 555:aa ihmistä.

Tutkijat saivat selville, että narsistisia luonteenpiirteitä omaavat ihmiset julkaisivat muita useammin kuntoilukuvia. Kuvat olivat selfieitä, jossa kuvan napannut treenasi esimerkiksi salilla.

- Narsistit myös julkaisevat esimerkiksi Facebookissa enemmän ruokavalioonsa tai treeneihinsä liittyvää tietoa, sillä haluavat sillä korostaa sitä, kuinka paljon vaivaa ulkonäkönsä eteen näkevät, kerrotaan tutkimuksessa.

Saliselfieiden julkaisemisella ihmiset puolestaan tavoittelivat kommentteja ja kehuja, jotka pönkittivät heidän egoaan entisestään.


Lue myös: Kasvonpiirteet paljastavat yllättäviä asioita luonteesta

Lähde: LAD Bible

Kilpailut

Uusimmat