Etsi
Gomez ja Bieber seurustelivat tiiviisti kahden vuoden ajan vuosina 2010-2012. Pitkän väännän jälkeen he erosivat lopullisesti vuonna 2014.
Gimliä näyttelevällä John Rhys-Daviesilla on vahva mielipide uuden televisiosarjan teosta.
Entinen lapsinäyttelijä Jonathan Taylor Thomas tyrmäsi tarjouksen, jonka vuoksi Jason Biggs sai roolin itselleen.
I Wrote a Song for You on hidastempoinen rakkauslaulu.
Tutkijat analysoivat 300 perheen elämää kahden teini-ikäisen lapsen kanssa.
Vaikka kyseessä olisi syvä ihastuminen tai vaikkapa rakastuminen, tunnusmerkit ovat aika lailla samanlaisia.
Monet ovat hurahtaneet varsinkin diy-kosmetiikkahoitoihin.
Klassisten rockballadien tekeminen ei ole helppoa puuhaa.
Monet meistä eivät edes tiedä olevansa niin fiksuja, mitä oikeasti ovat.
26-vuotias australialaisnainen hämmästyttää Instagramissa.