Kuva: AOP

Mikä on Scorpionsin taianomaisten hittiballadien salaisuus? Suomalaistoimittaja selvitti

16.11.2017 19:30 - Senja Rapila

Klassisten rockballadien tekeminen ei ole helppoa puuhaa.

Radio Cityn juontaja Petra Piipari tavoitti Suomeen piakkoin saapuvan Scorpions-yhtyeen kitaristin ja lauluntekijän Matthias Jabsin, joka paljasti radiojuontajalle yhtyeen salaisuudet megasuosittujen rakkausballadien takana.

- Rockballadit syntyvät niiden ihmisten tunteista, jotka kirjoittavat, tekevät ja äänittävät niitä. Ei ole vaikeaa keksiä toimivaa melodiaa, mutta on vaikeaa saada ne tunteet äänittämisvaiheessa kappaleeseen. Sinun pitää tuntea ne itse, jotta saat siirrettyä ne tunteet kappaleen kautta kuuntelijaan, Jabs kertoo haastattelussa.

- Vaikka olisimmekin romanttisia miehiä, se ei ole helppoa luoda balladia, joka on taianomainen.

Scorpionsilla on monta kaunista klassikkoballadia, jotka iskevät klassikkorockin faneihin. Muun muassa Still Loving You on yksi niistä. Muita ovat esimerkiksi Wind of Change sekä Send Me An Angel.

- Esimerkiksi Still Loving You on yksi niistä balladeista, mitä ihmiset laulavat mukana kaikkialla maailmassa. Sillä ei ole mitään väliä mitä kieltä he puhuvat tai mistä maasta he ovat kotoisin, kaikki vain ovat hyvin innoissaan kappaleesta. Kun sitä laulaa joku 20 000 ihmistä, se on uskomatonta, Jabs kertoo.

Hittibiisien tekeminen vaatii kuitenkin täydellistä paneutumista. Ne eivät synny itsestään.

- Et voi vain päättää, että hei, sinulla on sopiva kappale varastossa. On odotettava sitä taianomaista hetkeä ja onneksi se on tapahtunut Scorpionsille muutaman kerran. Meillä on muutamia mahtavia balladeja. Kaikki eivät ole valitettavasti niin onnekkaita. Mutta myös meidän on tehtävä kaikkemme, jotta saamme niistä niin taianomaisia.

Scorpions esiintyy Helsingin Hartwall Arenalla 27. marraskuuta.

Kuuntele Radio Cityn Päivää ja Petra Piiparia arkisin kello 11-13.

Lue myös: Iron Maiden saapuu Suomeen

Lue myös: Ikääntyminen näkyy Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen keikoilla: "Heitin yleisöön lukulasit"

Kilpailut

Uusimmat