Etsi
Suutelu on myös tieteen nimissä suotavaa, sillä se johtaa usein parempaan seksiin ja tekee meistä onnellisempia.
Vuonna 2015 musiikkivideoilla nähtiin tulisia suudelmia ja toinen toistaan kuumempia tanssijoita.
Minun tarinani -sarjassa lukijat kertovat elämästään omin sanoin ja rehellisesti. Tällä kertaa tarinansa jakaa Eveliina, 21, jonka isä teki itsemurhan tytön ollessa yhdeksänvuotias.
Karvaturrit onnistuvat takuuvarmasti levittämään joulumieltä vielä joulun pyhinäkin.
Joulussa on muitakin tärkeitä asioita kuin lahjat ja joulupukki.
Las Vegasin Miss Universe kisat toivat lavalle upeaa pukuloistoa.
Laulajan uutuusalbumi on ollut jättimenestys.
Meditaatiotilan Emma Sandström muistuttaa, ettei meditaatiossa ole kyse mistään erikoisesta: tarkoitus on vain rauhoittua hetkeen.
Alipainoisten mallien työskentelyä on rajoitettu jo aiemmin, mutta nyt heidän terveyttään tarkkaillaan entistä tiukemmin.
Oletko kyllästynyt elämäntaito-oppaiden neuvoihin? Nyt vinkkejä nuorten naisten elämään saa komiikan upeimmalta parivaljakolta.