Kuva: Shutterstock

Kokeilin Curly Girl -menetelmää – ja väsähdin!

23.08.2019 07:30 - Katja Nygård

On ihan ok olla väkisin suorittamatta megasuosittua Curly Girl -metodia, vaikka muut siitä vouhkaisivatkin.

Varmasti jokaisen itseään kunnioittavan kauneusbloggarin olisi jo ainakin puoli vuotta sitten pitänyt kokeilla muoti-ilmiöksi muodostunutta Curly Girl -metodia ja raportoida siitä blogissaan.

Myönnän, että itsekin hetkeksi innostuin siitä ajatuksen tasolla ja sen verran olen minäkin siihen perehtynyt, etten ihan kujalla kyseisestä ilmiöstä ole.

Hetken aikaa jopa kuvittelin, että voisin itsekin tulevaisuudessa liitää kiharapäänä ilman sen kummempia ponnisteluja. Voi uskokaa, kun sanon kolunneeni ainakin teoriatasolla kaikki (!) metodiin sopivat tuotteet läpi ja testannutkin niistä osan.

Myönnän, olen kärsimätön luonne, joten aivan kuten liikunnassa tai painonpudotuksessakin, tuloksia olisi pitänyt saada nytheti. Finalwashasin, kosteutin ja ploppasin – ja sitten väsähdin. Iski laiskuus ja kyllästyminen ennen kuin mitään sen kiharampaa ehti siis tapahtua.

Monelta kampaajalta olen kuullut, että hiuslaatuni on kyllä taipuisa (missä se muka näkyy?), joten ajattelin, että omalla kohdalla CG voisi aivan hyvin toimiakin. Vielä ennen kesälomia hiukseni olivat kuitenkin niin pitkät ja painavat, etteivät ne jaksaneet kihartua minnekään, vaikka kuinka hartaasti (sanotaan kouluasteikolla 8-) metodia suoritinkin.

Kesälomallani marssin kampaajalle ja innostuin pätkäisemään hiukseni huomattavasti lyhyemmiksi, josko kiharainto siitä olisi herännyt. Koska kutrini eivät siitä huolimatta suostuneet kääntymään kauniille laineille alta aika yksikön, päätin lyödä hanskat tiskiin -- ainakin toistaiseksi.

Se hyvä puoli tästä on kuitenkin ollut, että asiaan paremmin perehtyneenä siirryin enimmäkseen käyttämään metodiin sopivia tuotteita, koska käsittääkseni ne ovat hyväksi ihan kenen tahansa tukalle.

Pesen nykyään hiukseni pääosin sulfaatittomalla sampoolla ja silikonittomalla hoitoaineella ja vältän muotoilutuotteissa voimakkaita alkoholeja. Näinkin lyhyen ajan jälkeen uskaltaisin sanoa sen parantaneen hiusteni kuntoa huomattavasti.

En kuitenkaan ole hysteerikko ja jätä tukkaa kokonaan pesemättä, jos jonain pesukertana metodiin hyväksyttyjä tuotteita ei jostain syystä olisikaan saatavilla. Myös hiusharjat kuuluvat edelleen hiustenhoitorutiineihini.

PS: Pääkuvassa ei esiinny oma kuontaloni, vaan ehkä pikemminkin haavekuvani siitä…

Joko sinä ehdit hurahtaa Curly Girliin?

Nämä tuotteet jäivät vakituiseen käyttööni:

1. Organic Shopin avokado-hunaja-hoitoaine antaa kiiltoa elottomille hiuksille ja silottaa helposti takkuuntuvia hiuksia.

2. XZ:n persikkanektari-shampoo ei sisällä sulfaatteja eikä silikoneja.

3. XZ:n kampaus- ja muotoilusuihke sisältää lämpösuojan, joka suojaa hiuksia esimerkiksi hiustenkuivaajan ja suoristusraudan kuumuudelta. 

4. Organic Shopin täyteläinen vadelma&acai -hiusnaamio sammuttaa kuivimpienkin kutrien janon.

5. Housen turbaanipyyhe (Prismasta) on mikrokuitua ja kuivaa hiukset hellävaraisesti.

Iris on myös Bloglovin'ssa ja Instagramissa!

Lue myös:

Tiedän, mitä teen tänä kesänä! – eli mun Summer Bucket List

Iloiset ja värikkäät kesäkynnet - kokeile 4 erilaista tekniikkaa!

Korallia, hiekkaa & turkoosia - testissä kesän herkulliset meikkisävyt!

Keväinen Krakova kuvina

Kevään sisustushaaveita - 5 ihanuutta, joista haaveilen juuri nyt!

Jättikö liikuntakärpänen puraisematta sinuakin?

Tee meikki, joka kestää!

Kommentoi