Luonnon luova

Luonnon luova

Luonnon luova -blogissa seurataan 35-vuotiaan Marjon heittäytymistä työelämästä eräopasopiskelijaksi. Millainen muutos tapahtuu, kun lapsena luonnosta luovuutensa ammentanut, 10 vuotta mediamaailmassa työskennellyt ja ammattiegoaan rakentanut runosielu palautetaan takaisin luontoon? Marjo jakaa ainutlaatuisen ajanjakson kokemuksineen ja ajatuksineen yhdessä Voice.fi:n lukijoiden kanssa kuluvan opiskeluvuotensa ajan. Olet sydämellisesti tervetullut seuraamaan Marjon tarinaa.

Marjo Liikonen

Marjo on 35-vuotias median ja luovan alan ammattinainen, joka toteuttaa unelmaansa eräoppaan tutkinnosta. Luonto, luovuus ja rakas Ruuti-koira ovat Marjon tukipilareita matkalla kohti parempaa itsetuntemusta, uuden oppimista ja vanhojen kaavojen kyseenalaistamista.

Luonnon Luova

Oli marras, tumma ja harras, kun Kiljavan eräopasopiskelijat pakkasivat rinkkansa, jakaantuivat kahteen ryhmään ja lähtivät ensilumien aikaan viideksi päiväksi vaeltamaan Nuuksion kansallispuistoon. Nauru raikasi järviylängöillä, mutta kyyneliltäkään ei tällä reissulla vältytty. Ikimuistoinen matka.
Liikunta tekee hyvää, kyllähän sen kaikki tietävät. Se voi olla intohimo tai pakkopullaa. Siitä voi nauttia tai sitä voi suorittaa. Urheilla voi huolehtiakseen ulkoisista muodoistaan tai terveyden nimissä. Syitä ja seurauksia on monia, eikä oma liikuntasuhteenikaan ole ollut siitä selkeimmästä päästä.
Kirjoittaessani tätä tekstiä, istun lentokentällä ja hymyilen haikeana. Takana on mielettömän hauska viikonloppu lempikaupungissani Amsterdamissa ystävien kanssa. Muiden hommatessa lentolippuja, olin itse vakaasti sitä mieltä, ettei opiskelut anna periksi osallistua reissulle. Viime hetkillä kuitenkin vonguin opettajalta vapaapäivän, nappasin lentoliput ja lennähdin pari päivää myöhemmin perässä yllättämään tytöt. Parasta!
”Mä vihaan syksyä”, kuuluu monen suusta näin loka-marraskuun kynnyksellä. Niin on kuulunut omastakin suustani. Silti tänä syksynä löydän itseni nukkumassa lukuisia öitä pimeässä ja kylmässä metsässä. Tukka takussa ja päiviä peilittä tekee ihmeitä itsetunnolle. Vielä kun samalla oppii huomioimaan muita ja sallii itsensä vastaanottaa apua, on matkalla kohti tervettä omanarvontunteen muutosta.
Eikö olisi mahtavaa, että vuosittain olisi mahdollista reissata yhdessä ystävien kanssa? Että olisi jokin sitouttava tapa luoda laatuaikaa, kokea yhteisiä elämyksiä ja rakentaa rakkaita muistoja? Matkustaminen kuitenkin vaatii valuuttaa ja kertainvestointina reissu voi tehdä isonkin loven talouteen. Ongelmaan on olemassa ratkaisu. Saanen esitellä teille Hullujen Jakkupukunaisten Hupitilin!
Eräopaskoulutus on saanut aikaan sen, että luonnon helmassa ja luontevassa porukassa käydään hyviä keskusteluja. Kun yhtäkkiä tuntuu olevan taas enemmän aikaa, energiaa ja ajatuksia, syntyy mitä syvempiä mietintöjä, havaintoja ja oivalluksia. Kuten se, että hyvän elämän resepti saattaa olla täysin sama kuin kauralastunkin.
Vesistöviikko tarjosi oivia oppeja melonnasta niin kajakeilla kuin inkkarikanooteilla. Viikko huipentui yön yli melontaretkeen Liesjärven kansallispuiston kauniisiin maisemiin. Ensimmäinen pakkasyöni ulkona. Ja helvettiähän se oli.
Miltä kuulostaa vegaaniset, gluteenittomat, pähkinättömät ja HERKULLISET muffinssit, joissa maistuu kauden luonnonantimet ja syksyn suloisuus? Yllätyin itsekin, miten maistuvan reseptin sain uunista ulos!
Kaunis syysilta houkutteli souturetkelle saareen ja virittämään riippumatot yösijaksi rantamaisemaan. Mutta ennen seuraavan aamun auringonnousua, kerkesin jo pyörimään pakokauhuissani ympäri pilkkopimeää leiriämme. Mikä meni vikaan?
Teltta, laavu, puumajoite, riippumatto, tarppi…Mahdollisuuksia ulkona majoittumiseen on monia. Olen aina ajatellut perusteltan olevan se paras retkikoti itselleni, mutta koulun myötä mielenkiinto muihinkin majoitteisiin heräsi. Ja kun koulun puolesta mahdollisuus erilaisten yöpymismekanismien kokeiluun on olemassa, niin onhan se pakko testata miten uni missäkin maistuu…
Mikä hitto minussa on vikana, kun kaikki muut kutsuvat tuota karvaista möykkyä maailman suloisimmaksi ja itse näen siinä vain riiviön, joka kylvää eritteitä pitkin asuntoani ja teroittaa hampaitaan minuun? Miksi menin hankkimaan koiran?!
Eräopaskoulua reilu viikko takana! Olen alkanut päästä kärylle siitä, millaisten ihmisten kanssa tulen seuraavat kuukaudet viettämään. Jo ensimmäisenä koulupäivänä heräsi ajatus, että vaikken vielä tunne näitä tyyppejä laisinkaan, tiedän jo ensi kesänä itkeväni haikeasti heidän peräänsä opiskelumme päätyttyä.