Luonnon luova

Luonnon luova

Luonnon luova -blogissa seurataan 35-vuotiaan Marjon heittäytymistä työelämästä eräopasopiskelijaksi. Millainen muutos tapahtuu, kun lapsena luonnosta luovuutensa ammentanut, 10 vuotta mediamaailmassa työskennellyt ja ammattiegoaan rakentanut runosielu palautetaan takaisin luontoon? Marjo jakaa ainutlaatuisen ajanjakson kokemuksineen ja ajatuksineen yhdessä Voice.fi:n lukijoiden kanssa kuluvan opiskeluvuotensa ajan. Olet sydämellisesti tervetullut seuraamaan Marjon tarinaa.

Marjo Liikonen

Marjo on 35-vuotias median ja luovan alan ammattinainen, joka toteuttaa unelmaansa eräoppaan tutkinnosta. Luonto, luovuus ja rakas Ruuti-koira ovat Marjon tukipilareita matkalla kohti parempaa itsetuntemusta, uuden oppimista ja vanhojen kaavojen kyseenalaistamista.

Luonnon Luova

Eikö olisi mahtavaa, että vuosittain olisi mahdollista reissata yhdessä ystävien kanssa? Että olisi jokin sitouttava tapa luoda laatuaikaa, kokea yhteisiä elämyksiä ja rakentaa rakkaita muistoja? Matkustaminen kuitenkin vaatii valuuttaa ja kertainvestointina reissu voi tehdä isonkin loven talouteen. Ongelmaan on olemassa ratkaisu. Saanen esitellä teille Hullujen Jakkupukunaisten Hupitilin!
Eräopaskoulutus on saanut aikaan sen, että luonnon helmassa ja luontevassa porukassa käydään hyviä keskusteluja. Kun yhtäkkiä tuntuu olevan taas enemmän aikaa, energiaa ja ajatuksia, syntyy mitä syvempiä mietintöjä, havaintoja ja oivalluksia. Kuten se, että hyvän elämän resepti saattaa olla täysin sama kuin kauralastunkin.
Vesistöviikko tarjosi oivia oppeja melonnasta niin kajakeilla kuin inkkarikanooteilla. Viikko huipentui yön yli melontaretkeen Liesjärven kansallispuiston kauniisiin maisemiin. Ensimmäinen pakkasyöni ulkona. Ja helvettiähän se oli.
Miltä kuulostaa vegaaniset, gluteenittomat, pähkinättömät ja HERKULLISET muffinssit, joissa maistuu kauden luonnonantimet ja syksyn suloisuus? Yllätyin itsekin, miten maistuvan reseptin sain uunista ulos!
Kaunis syysilta houkutteli souturetkelle saareen ja virittämään riippumatot yösijaksi rantamaisemaan. Mutta ennen seuraavan aamun auringonnousua, kerkesin jo pyörimään pakokauhuissani ympäri pilkkopimeää leiriämme. Mikä meni vikaan?
Teltta, laavu, puumajoite, riippumatto, tarppi…Mahdollisuuksia ulkona majoittumiseen on monia. Olen aina ajatellut perusteltan olevan se paras retkikoti itselleni, mutta koulun myötä mielenkiinto muihinkin majoitteisiin heräsi. Ja kun koulun puolesta mahdollisuus erilaisten yöpymismekanismien kokeiluun on olemassa, niin onhan se pakko testata miten uni missäkin maistuu…
Mikä hitto minussa on vikana, kun kaikki muut kutsuvat tuota karvaista möykkyä maailman suloisimmaksi ja itse näen siinä vain riiviön, joka kylvää eritteitä pitkin asuntoani ja teroittaa hampaitaan minuun? Miksi menin hankkimaan koiran?!
Eräopaskoulua reilu viikko takana! Olen alkanut päästä kärylle siitä, millaisten ihmisten kanssa tulen seuraavat kuukaudet viettämään. Jo ensimmäisenä koulupäivänä heräsi ajatus, että vaikken vielä tunne näitä tyyppejä laisinkaan, tiedän jo ensi kesänä itkeväni haikeasti heidän peräänsä opiskelumme päätyttyä.
Olimme suunnitelleet heinäkuulle ystävieni Niinan ja Riikan kanssa kesämatkan Sloveniaan. Reissun tarkoitus oli kokea yhteisiä elämyksiä niin Triglavin kansallispuistossa vaeltaen, Mariborin viinitiluksilla vieraillen sekä Ljublanan tunnelmasta nauttien. Tästä matkasta kuoriutuikin todellinen Pain & Wine -reissu…
Marokon vaellusmatkan jälkeen jännitettävää oli enää vain pari viikkoa. Tieto kouluun valituille saapuisi pian. Tarkistin puhelintani ja meiliäni monta kertaa päivässä. Ja kun sitten puhelimeni vihdoin soi, oli soittaja tuleva opettajani, joka halusi toivottaa minut tervetulleeksi opiskelemaan Kiljavan opistolle. Apua, tämä todellakin tapahtuu!
Kun kaikki tarvittavat selvitykset opintovapaan mahdollisuuteen oli tehty ja hakupaperit kouluun lähetetty, alkoi se jännittävin vaihe. Pääsenkö kouluun sisään? Jännitystä onneksi helpotti se, että odotusajalle osui sopivasti talviloma ja vaellusreissu Atlas vuorille.
Olin päättänyt, että ennen kuin kello löisi kohdallani 40 vuotta, tulisi minun olla täyttänyt unelmani viettää vuosi Suomen luonnossa. En vain vielä koskaan ollut tehnyt mitään konkreettista ajatukseni eteen. Tänä vuonna täytin 35 vuotta. Viime vuodet ovat opettaneet, ettei turvallisten ja terveiden vuosien karttuminen toinen toisensa perään ole kuitenkaan ihan itsestäänselvyys. Kliseinen ”sitten kun” voi todella jäädä tapahtumatta. Päätin ottaa ohjenuoraksi ”Nyt kun”- ajattelun.