Kuva: Niina Aaltio

Tervetuloa opiskelemaan! – Onnea, iloa ja pientä panikointia

14.08.2019 09:00 - Marjo Liikonen

Marokon vaellusmatkan jälkeen jännitettävää oli enää vain pari viikkoa. Tieto kouluun valituille saapuisi pian. Tarkistin puhelintani ja meiliäni monta kertaa päivässä. Ja kun sitten puhelimeni vihdoin soi, oli soittaja tuleva opettajani, joka halusi toivottaa minut tervetulleeksi opiskelemaan Kiljavan opistolle. Apua, tämä todellakin tapahtuu!

Sydän tulee rinnasta ulos! Miksi suustani pääsee jatkuvasti korkeita ja kimeitä ääniä muodostamatta kuitenkaan selviä sanoja? Luurin toisessa päässä olevaa opettajaa huvitti ja lämmitti onnellinen vastaanottoni ilmoitukselle opiskelijaksi hyväksymisestä.

Kyllä me lyödään tästä valittu -leima papereihin. Tarkistan vielä, että antaako elämäntilanne mahdollisuutta lähteä sitten joulun aikaan pidemmälle työharjoittelujaksolle pohjoiseen?” Jaa että antaako?? Mielessäni pakkailin jo muuttokuormaa ja mietin millaiseen koiravaljakkoon Ruuti-koirani voisi pestautua.

(kuva: Niina Aaltio)

Kun puhelu päättyi, tunsin valtavaa onnellisuutta ja innostusta. Tämä todellakin tapahtuisi! Elokuusta seuraavan vuoden kesäkuuhun tulisin viettämään aikaani retkeillen, sienestäen, meloen, pilkkien, retkiluistellen, hiihtäen jajajajaja… Päässä surisi ja oli vaikea peittää riemuani. Ensimmäisenä ilmoitin pomolle, joka oli onnellinen puolestani ja kertoi olleensa täysin vakuuttunut, että minut valittaisiin.  Toki myös äitini ja parhaat ystäväni pääsivät kuulemaan uutisesta ensimmäisten joukossa. Kaikki olivat onnellisia ja kannustavia rohkean päätökseni puolesta.

Olin helpottunut ja onnellinen. Jännitys oli ohi. Pian tulisi kesä ja elokuun puolivälissä koulu sitten jo alkaisi. Suuria toimenpiteitä ja valmistautumista se ei vaatisi. Opintovapaa oli työnantajan puolesta myönnetty, kuten myös asuntolainan lyhennysvapaa pankilta. Täytin aikuiskoulutusrahan saamisen edellytykset, nyt piti vain täyttää hakemus. Itse koulu sijaitsee Nurmijärvellä, ajomatkan päässä Helsingistä, joten muuttoa tämä projekti ei vaatisi. Muutamat varustehankinnat olisi hyvä tehdä jo ennen koulua ja loput sitten koulun aikana.

(kuva: Niina Aaltio)

Ja vaikka kuinka olin erittäin innoissani tästä, saatoin kevään aikana useana yönä kuitenkin herätä ja miettiä ”Ei hemmetti, mitä olen tekemässä?” Tuleeko siitä mitään, vai olenko nyt romantisoinut mielessäni koko ajatuksen? Istunko marraskuussa metsässä rankkasateessa ja olen valmis maksamaan päästäkseni saman tien takaisin siisteihin sisäduuneihin? Riittääkö kunto vai jyräydynkö heti jonkun ahkion alle? Entä sovinko porukkaan ja saanko ystäviä muista opiskelijoista? Yhtenä yönä puoliunissani etsin peittoa kuvitellessani jäätyväni teltassa 30 asteen pakkasessa.

Ja kuitenkin jokainen aamu olin jälleen varma, että ratkaisuni oli oikea ja upea juttu. Mieleeni palautui saman kaltainen tilanne, kun vuosia sitten olin muuttamassa Lahdesta Helsinkiin. Öisin panikoin muuttopäätöstäni ja pelkäsin, jos en tule tuntemaan Helsinkiä kodikseni. Lääpin ensimmäisen omistusasuntoni seiniä itkien ja hyvästellen, samaan aikaan kun äitini seurasi hämmentyneenä vierestä epämääräistä käytöstäni ja epäili varmastikin mielenterveyttäni tuona hetkenä. Ja silti kun muuttokuormani kurvasi aurinkoiselle Lahti-Helsinki moottoritielle, olin intoa täynnä.

(kuva: Niina Aaltio)

Tästä oppineena tiedän, että monet asiat, etenkin isommat elämänmuutokset saattavat pelottaa ja aiheuttaa isojakin kauhukuvia, vaikka ne olisivat hyviä juttuja. Kannattaa silti antaa rohkeudelle mahdollisuus. Koulu ei kestä ikuisesti ja työpaikka säilyy. Toistaiseksi en ole myöskään saanut porttikieltoa Lahteen, joskin paluumuutto ei ole käynytkään ajatuksissani.

Ensi viikolla koulu siis jo starttaakin. Ja minä odotan innolla ja jännityksellä, mitä kaikkea se sitten tuokin tullessaan!

 Marjo

Kommentoi