Takaisin Helsingissä!

15.01.2020 07:00 - Marjo Liikonen

Lapin lumisuus on jäänyt taakse. Kotiinpaluu jännitti kovasti. Kieltämättä hiljainen koti sekä pimeän sateinen ja ruuhkainen Helsinki ei tuntunut hirveän houkuttelevalta ajatukselta...

Ensimmäisenä saavuin Kärkölään vanhempieni luokse. Voi sitä onnen ja riemun määrää kun Ruuti juoksi vastaan! Hirveä hepuli, paljon märkiä pusuja ja hellittelysanoja. Niistä oli meidän kohtaamisemme tehty.

Illalla jännitin lähtisikö tuo karvapallero enää perässäni mukaan yläkertaan nukkumaan, vai kipittäisikö vanhempieni mukana heidän sänkynsä alle unille. Vaan kyllähän se Ruuti sieltä tepasteli vintin rappuset perässäni. Ja sai tulla tällä kertaa sänkyyn nukkumaankin.

Kuin kutsuva nojatuoli Viikin metsien uumenissa.

Parin päivän päästä matkasimme kotia kohti Helsingin Viikkiin.

Viikissä odotti auringonpaisteessa kylpevä asunto ja nurkkaan pystyyn kuollut jukkapalmu.

Ensimmäisenä oli lähdettävä ruokaostoksille, tietysti Prismaan. Milloinkohan olisin viihtynyt Prismassa yhtä pitkään? Tein 10 minuuttia vertailua pyykinpesuainehyllyllä, hypistelin avocadoja, valitsin irtokarkkejani huolella ja ostin heräteostoksena mm. luistimet.

Illaksi olin sopinut meneväni Riikan kanssa keskustaan elokuviin. Rautatieasemalla tuijotin lasin läpi epäuskoisena ohi kiitäviä ihmismassoja. Järjetön määrä jengiä suhasi kiireisen näköisenä edestakaisin silmieni edessä. Tajusin käyneeni viimeisen puolen vuoden sisällä kerran keskustassa tätä aiemmin.

Viikin peltojen välistä kulkee useita kävely- ja pyöräilyreittejä yliopiston metsäalueille.

Seuraavana aamuna kaipasin jo ulos liikkumaan.

Kuten aiemmin kerroin, homma Pyhällä oli hyvin fyysistä ja kroppa tottui liikkumaan ahkerasti. Pitkien ajomatkojen ja muutaman päivän löhöilyn jälkeen teki taas hyvää päästä liikkeelle.

Pakkasin reppuun kahvitermarin ja suuntasimme Ruutin kanssa lähiretkelle Viikin metsiin. Viikki on kyllä niin ahneen ihmisen paikka. Kun on pakko leikkiä olevansa landella, mutta keskustaan on vain 10 kilometrin matka.

Lähiretkeilyä hyvässä seurassa.

Helsinkiin muuttaessani asuinpaikan valinnan ehtona oli, että kotiovelta pitää päästä nopeasti metsään. Muuten ei pysty hengittämään.

Viikistä löytyy peltoja, lehmiä, yliopiston metsiä, luontopolkuja, rantaviivaa, kalliota ja lintutorneja. Vietimme Ruutin kanssa kolme tuntia ulkoillen ja nauttien kauniista auringosta ja pikkupakkasesta.

Retken kruunasi ystävällinen luontokuvaaja, joka lainasi kiikareitaan ja osoitti merikotkan pesässään. Olihan se komea näky! Iso ja ylväs merikotka istui pesässään, puunlatvassa pienessä saaressa.

Myös pitkospuita löytyi matkan varrelta.

Keskellä siintävässä saaressa asustaa merikotka.

Alueelta löytyy useampi lintutorni.

Aina ei siis tarvitse lähteä kauemmas päästäkseen retkifiilikseen.

On ollut kiva palata kotiin. Ruuti on kohta varmaan jo rikki kaikesta paijaamisesta. Iltaisin iskee vähän ikävä ihmisiä. Pyhällä kun tuli totuttua siihen, että kimppakämpässä aina oli joku, jonka kanssa kerrata päivän kulku ja huudella hyvän yön toivotukset.

Mutta ikävä on ollut koulukavereitakin!

Tällä viikolla saatiin taas koko jengi kasaan ja vuorossa on talviretkeilyyn perehtymistä. Peli ja pakkaset kovenee.

Vielä on talvea jäljellä!

Marjo

Kommentoi