Oispa talvi tammikuussa.

22.01.2020 07:00 - Marjo Liikonen

Tammikuu on yli puolenvälin. Etelän talvi on säälittävän lämmin, pimeä ja märkä. Kaikki valittaa harmautta ja porukka passivoituu. Kenelle tästä voi reklamoida?

Harjoittelun jälkeen koulussa on ollut kieltämättä vähän pahantuulista porukkaa. Pohjoisen hohtavia hankia muistellaan ihannoiden, samaan aikaan kun ryhti luokkahuoneessa lysähtää päivä päivältä matalammaksi. Porukalla on ollut haasteita tottua istumaan pitkiä päiviä sisätiloissa. Talvivaelluksen käytännön harjoitteisiin on vaikea löytää motivaatiota teemalla ”Kuvitellaan, että tämä tehtäisi lumisissa olosuhteissa.”

Moni on myös passivoinut vapaa-ajallaan sohvan nurkkaan. Ulos ei ole kiinnostanut lähteä, koska etelän kelit on mitä on.

Ajatus tulevaisuuden talvista hirvittää. Tätäkö se tosiaan tulee olemaan?

Tuntuu, että etelän talvet muuttuvat vuosi vuodelta synkemmiksi ja lyhyemmiksi. On pikemminkin poikkeus, kuin sääntö, että jouluksi saadaan lunta. Tällä hetkellä kauhistellaan, saadaanko lunta etelään koko talvena lainkaan.

Toppatakin sijaan on pärjätty tuulitakilla.

Kärsimys on todellista ja kiukuttelu ei auta.

Tästä ei oikein kenelläkään pysty valittamaan ja vaatimaan hyvitystä. Luontoäidille on paha lähteä kuittailemaan. Ilmastonmuutos on todellinen asia ja jokaisen tulee katsoa peiliin sen suhteen. Valistus ja ymmärrys oman vaikuttamisen suhteen pitäisi tällä hetkellä olla jo sen verran hyvällä tasolla, että jokainen toivottavasti on tehnyt edes jotain pieniä muutoksia arjessaan luonnon hyväksi.

Jo ensimmäisellä kouluviikolla sisäilmassa istuminen alkoi kyllästyttää ja pieni flunssa tuntui tekevän tuloaan.

Koulukavereiden Sinnan ja Olavin kanssa päätettiin, että nyt vaan otetaan ja lähdetään mettään nukkumaan. Torstai-iltana pakattiin puolihuolimattomasti rinkat ja suunnattiin Vihtiin Kämmenlammen laavulle. Tällä kertaa mukaan pääsi myös Ruuti, jolle kylmän sään yön yli retki oli ensimmäinen laatuaan.

Vaikkei parkkipaikalta laavulle ollut kuin parin kilometrin matka, oli se pimeässä ja märän upottavassa maastossa ihan eri peliä kuin valoisalla.

Auto on lastattu eräopiskelijoilla.

Päästelin ärräpäitä ja mietin, onko tässä mitään järkeä.

Kengät upposi vetiseen maastoon ja koira oli kurassa. Laavulla polttopuina odotti vain isoja puupöllejä eikä kellään meistä ollut kirvestä mukana. Puukon ja klapin avulla Olavi lähti naputtelemaan isoa pölkkyä ja saikin halottua meille oivan kasan polttopuuta. Pidemmän aikaa toki vei, että saatiin kunnon kokkaustulet aikaiseksi, sen verran kosteaa puuta oli. Tulilla paistettiin herkulliset hampurilaiset.

Hyvä ruoka, parempi mieli. Hetken päästä kukaan ei enää manannut kelejä.

Taivas oli kirkastunut ja täynnä tähtiä. Sammutimme otsalamput ja ihastelimme maisemia. Totesimme, että oli kyllä hyvä idea lähteä keskellä viikkoa retkeilemään. Raitis ja happirikas ilma piristi kummasti. Perusasioiden äärellä turha valittaminen jälleen unohtui.

Illallinen on katettu.

Jännitti, miten yö Ruutin kanssa tulisi sujumaan.

Totesin, että olisi helpompi harjoitella viileän yön viettämistä Ruutin kanssa teltassa kuin avonaisessa laavussa. Laavulla se varmasti haukahtelisi helpommin jokaista ääntä ja tarkkailisi ympäristöään. Suljetussa teltassa rauhoittuisi helpommin nukkumaan.

Cotoneilla ei ole lainkaan aluskarvaa, jonka takia Ruutikin saattaa palella helposti.

Tästä johtuen Ruutin paikka oli makuupussissa kanssani. Koira kainalossa käperryin nukkumaan. Vain molempien päät pilkottivat makuupussista. Aika mukava lämpöpatteri se olikin. Toki sen minkä voitti lämmössä, menetti osittain mukavuudessa.

Kirjaimellisesti Ruuti siis nukkui kainalossani, jolloin ainoa vaihtoehto itselleni oli nukkua selälläni tai vasemmalla kyljelläni. Yö meni kuitenkin ihan ok, olin varautunut pahempaan. Ruuti malttoi nukkua paikallaan koko yön.

Lämpöpatteri kainalossa.

Yön lämpötilat olivat nollan ja parin pakkasasteen puolella. Tätä kylmempiin olosuhteisiin en raaskisi Ruutia varmaan viedäkään.

Nyt kun kyseessä ei ollut koulun retki eikä tiukkoja aikatauluja, nukuimme kahdeksaan asti ja vietimme laavulla kiireettömän aamun.

Oli mukava herätä maastosta pitkään aikaan ja keitellä rauhassa aamupuurot. Mietin, onko riski vai mahdollisuus lähteä yöksi metsään flunssan esioireiden kanssa, mutta niin vaan oli oireet kateissa aamulla, eikä flunssa iskenyt päälle.

Aamu valkenee Kämmenlammen laavulla.

Yö maastossa palautti hymyn huulille myös Rouva Piesaselle.

Huvitti kyllä, että marraskuisella Nuuksion vaelluksella meillä oli lunta ja korkeimmillaan pakkasta öisin jopa -8 astetta. Nyt heräsimme tammikuiseen aamuun +5 lämpöasteissa.

Toivon kyllä suuresti, että lumi ja pakkaset tänne eteläänkin saapuisi pian. Rakastan lumisia talvia todella ja odotan, että pääsisin hiihtämään.

Villi veikkaukseni on, että ystävänpäivään mennessä meillä olisi Etelä-Suomessa edes jonkin verran lunta.

Siihen mennessä, toivon että mahdollisimman moni kävisi tutustumassa POW:n polkuun talvien pelastamiseksi ja perehtyisi, miten omalla toiminnallaan voi vaikuttaa talvien säilymiseen.

Marjo

Kommentoi