Kuva: Niina Aaltio

Ilo lähtee sieltä, mistä sen ymmärtää irrottaa.

29.01.2020 07:01 - Marjo Liikonen

Olihan viikko. Ajoin tutkaan ja sain sakot. Koira sairastui. Autosta hajosi radio. Rokotus maksoi huomattavasti enemmän mitä piti. Hetken aikaa annan itseni kirota tällaisia hetkiä ja sitten on päästävä yli. Sen sijaan arjen pieniä iloja ja kiitollisuuden aiheita yritän vaalia vähän pidempään.

Kesälomareissulla ryhdyimme ystävieni kanssa iltaisin listaamaan kuluneen päivän parhaita paloja. Vaikka ”kiitollisuusharjoitus” voi kuulostaa ärsyttävän yltiöpositiiviselta hihhuloinnilta, on sillä ihan oikeasti aika merkittävä vaikutus. Uskokaa vanhaa pessimistiä!

Olen pyrkinyt tuosta reissusta lähtien noudattamaan tapaa, jossa iltaisin nukkumaan käydessä mietin vähintään yhden hyvän asian kuluneesta päivästä. Nopeasti hommassa käy niin, että näitä hyviä juttuja nouseekin mieleen useampi kuin vain yksi. Ja niihin on hyvä nukahtaa.

Hyvän mielen hetkiä viikon aikana on ollut useita ja tässä niiden parhaimmistoa.

Kirjakaupat <3

Kirjakaupassa haahuilu.

Vaikken ole mikään kirjojen suurkuluttaja, rakastan kirjakauppoja! Tykkään hypistellä kirjoja ja lukea takakansia. Yhtenä iltapäivänä kulutin luppoaikaa kirjakaupassa ja tutustuin erilaisiin teoksiin. Ostan kirjoja harvoin, koska niiden säilytys on haastavaa.

Kotoani kuitenkin löytyy paljon runokirjoja ja inspiroivia oppaita. Nappasinkin kuvia itseäni kiinnostavista teoksista, joita liitän tähän postaukseen. Ehkä joskus tulevaisuuden kodistani löytyy hämyinen kirjastonurkkaus.

Mieleen pulpahtavat muistot.

Joskus jossain yllättävässä tilanteessa mieleen voi muistua jotain merkityksellistä. Eräänä päivänä keskusteltiin lasten rahankäytöstä. Mieleeni muistui ensimmäinen kerta, kun itse maksoin lapsena ostokseni.

Korvenkylän raitilla kulki vanha kunnon kauppa-auto, johon pääsin isoveljen mukana ostamaan jäätelöä. En tietysti osannut laskea saati ymmärtänyt rahan arvoa. Mansikkatuutin vastineeksi latasin kassalle kaikki kolikkoni ja 10 markan setelin. Kassa otti kolikot ja antoi setelin takaisin. Minä työnsin sen vain kassalle takaisin, että saa kyllä ottaa senkin. Itseäni seitsemän vuotta vanhempi isoveljeni sitten kiltisti auttoi laittamaan kympin takaisin kukkarooni, vaikka minä olin ostohousut jalassa liikenteessä.

Muisto lämmitti ja nauratti. Samana iltana muistelin muitakin hyviä hetkiä kuten milloin maistoin ensimmäisen kerran pizzaa, millainen oli ensimmäinen pyörämatka kouluun jne. Muistot todellakin ovat kultaa ja muistiaan tulee kyllä vaalia kaikin keinoin.

Yllättävä kohtaaminen vanhan tuttavan kanssa.

Olimme viikonloppuna pitkästä aikaa nuoruudenystävieni kanssa syömässä ravintolassa. Naurua ja juttua riitti. Oli mielettömän kiva istua rauhassa ja vaihtaa kuulumisia.

Yllättäen pöydän päähän ilmestyi tutun oloiset kasvot, jotka tervehtivät iloisesti. Kyseessä oli vanha koulukaveri 16 vuoden takaa, jonka nimeä jouduin hetken aikaa hakemaan päässäni. Kuulumiset vaihdettiin ja kohtaamisesta jäi oikeasti ihan superhyvä mieli! Nauroinkin, että miten hän saattoi tunnistaa minut, kun aina ei sukulaisetkaan tunnista. Itse varmaan ujostelisin mennä pöytäseurueeseen juttusille, mutta propsit hänelle, että teki niin.  Kohtaaminen lämmitti todella.

Ystävän yllätysvierailu.

Istuin iltaa vanhempieni luona, kun lapsuudenystäväni laittoi viestiä, sattuisinko olemaan vanhemmillani. Hän oli juuri ajamassa kylän läpi töihin ja kerkeäisi pistäytymään tervehtimässä. Olemme tunteneet 4-vuotiaasta asti, mutta välimatkan ja arjen keskellä kerkeämme näkemään noin pari kertaa vuodessa.

Ja siinä hän nyt sitten istui vanhempieni kanssa keittiössä juttelemassa mukavia sunnuntai-iltana. Minä niin tykkään perinteisestä kyläilystä! Ja kun on jonkun kanssa jakanut lapsuutensa ja nuoruutensa, jatkuu se juttu aina siitä mihin on viimeksi jääty, vaikkei usein nähtäisikään.

Hyvät kaupat.

Olen ostanut ja myynyt tavaraa usein tori.fi:ssä. Kätevä palvelu, joka lisäksi on aikaansaanut kivoja kohtaamisia ihmisten kanssa. Tällä viikolla myin siellä taulun, jota eräs nainen tuli hakemaan. Keskustelimme aikamme sisustuksesta. Hän ihasteli taulua suuresti ja ihmetteli, miten raaskin siitä luopumaan. Nainen oli puhelimessa jo tinkinyt alkuperäisestä 50 euron hinnasta vitosen pois.  Lopulta hän sitten löi kuitenkin 50 euron setelin käteeni, eikä suostunut ottamaan vaihtorahoja.

Että sellaista.

Kun koko viikon kokemuksista tekee inventaarion, niin voi todeta, että aika hyvin tasoittui tilit. No ihan niitä sakkoja ei taulukaupat kattanut, mutta ei nyt juututa siihen…

Marjo

Kommentoi