Kesälomia ei ole peruttu - Suomi on upeita puitteita pullollaan!

13.05.2020 07:00 - Marjo Liikonen

Moni harmittelee tällä hetkellä peruuntuneita kesälomamatkoja. Lohdutuksena voidaan kuitenkin todeta, että Suomi on maailmalla kiinnostavimpien matkailukohteiden aallonharjalla. Me asumme täällä ja nautimme siis ennennäkemätöntä kotikenttäetua! Nyt silmät ja korvat auki, mitä kaikkea täällä onkaan tarjolla.

Olen suorastaan häkeltynyt siitä, miten paljon koronakevät on avannut silmiäni ja tarjonnut mahdollisuuksia nauttia lähiretkeilystä yksin tai yhdessä pienryhmissä. Matalan kynnyksen päiväretkiä tai yönyliretkiä on ollut helppo toteuttaa ja Uudenmaankin alueelta löytyy valtavasti henkeäsalpaavan kauniita kohteita ulkoilmasta nauttiville.

Henkilökohtainen suosikkini ja kesän kuumin matkailukeidas löytyy niinkin läheltä kuin Kirkkonummelta!

Jo viime syksynä ihastuin suuresti Porkkalanniemen alueeseen, joka tarjoaa upeita kalliorantoja, merta ja metsää. Linlon saarta olen hehkuttanut parissakin postauksessani ja nythän saareen johtava silta onkin remontissa heinäkuun puoliväliin asti.

Lähteelän kioskilta löytyy söpö keinu, jota Anna heti testasi.

Porkkalassa sijaitsee myös loistava Lähteelän alue.

Mutkitteleva tie johtaa parkkipaikalle, jonka läheisyydessä komeilee hieno lintutorni maisemien ja lukuisten lintujen tarkkailuun. Parkkipaikalta on kevyt kävelymatka kauniin metsän läpi Lähteelän kioskille, jossa ostettavissa esimerkiksi jäätelöä, erikoisoluita ja herkullista lohisoppaa! Kioskilta ja Lähteelän verkkosivuilta on vuokrattavissa myös soutuveneitä ja yksityisiä sähkö- ja puusaunavuoroja. Toivottavasti myös kajakkeja ja/tai kanootteja tulisi vuokralle vielä tänä kesänä. Alue tarjoaisi nimittäin täydelliset puitteet saaristomelontaan.

Annan, Olavin ja Claudian kanssa nappasimme veneet vuokralle ja soudimme auringonpaisteessa läheiseen Stora Svartön saareen.

Päivä kului leppoisasti saaren rantakallioilla maisemista nautiskellen ja päivällistä grillaillen. Saaresta löytyy parikin hormillista grillikatosta, jossa tulenteko on sallittua ruohikko- tai metsäpalovaroitusten aikaan.

Ruutikin pääsi merille mukaan.

Stora Svartön upeita rantakallioita.

Saarelta löytyy myös patikoitavia polkuja ja ahkerat soutajat voivat jatkaa matkaa vielä Utterböten saarelle, jossa voi kavuta lintutorniin nauttimaan saaristomaisemista.

Me vietimme todella rennon ja rauhallisen päivän ja jätimme nämä seuraavaan tutustumiskertaan. Koska tänne todellakin haluaa palata vielä useasti uudelleen, ei halua ahmia kaikkea kerralla.

Grillikatoksia löytyy Stora Svartöstä parikin kappaletta.

Kesän ensimmäiset vartaat!

Ilta-auringossa soudimme takaisin rantaan, jossa meitä naisia odotti vielä retken kruunaava sauna!

Viehättävä puusauna sijaitsi aivan rannan tuntumassa omassa rauhassaan. Saunasta aukeni upea näköala merelle ja yksityiseltä laiturilta sai pulahdella uimaan ihastellen auringonlaskua.

”Ällöttävän täydellinen retki taas.”

Kello löi jo kymmenen, kun lähdimme hämärtyvässä toukokuun illassa saunanraikkaina kävelemään takaisin parkkipaikalle. Oli jotenkin todella kesäinen, onnellinen ja rento fiilis lähteä ajelemaan kotiin. Sipsipussien rapina ja iloinen puheensorina kuitenkin keskeytyi nopeasti, kun havaitsimme olevamme todellisella luontosafarilla autossamme!

Puulämmitteinen sauna tarjosi lempeät löylyt ja näkymän merelle.

Iltauinti virkisti mukavasti!

Niityt ja pellot olivat täynnä peuroja, jotka tarkkailivat meitä ihan yhtä kiinnostuneesti kuin mekin niitä.

Ajaa täytyi todella varovasti, koska näitä suloisia luontokappaleita osui matkamme varrelle ennen motarin alkua ainakin 40 kappaletta! Myös pari hirveä bongasimme pellon laidalta.

Hämärä hiipii jo Lähteelän ylle.

Lähteelään tulen varmasti palaamaan tänä kesänä vielä monen monta kertaa!

Kiitos retkivinkeistä koulutoverillemme Kaljupetelle, joka tämän kesän viettääkin Lähteelässä retkeilijöitä ja veneilijöitä palvellen. Rohkeasti vaan Kaljupeteltä kyselemään vinkkejä alueesta lisää!

Kaljupete on palveluksessanne!

Vaikka Suomi on pieni maa, koen jo pientä painetta ja ähkyä siitä, mitä kaikkea tahtoisinkaan kahlata läpi kaikista Itä-Suomen helmistä, Pohjanmaan maisemista, saaristonähtävyyksistä ja Järvi-Suomen vesistöistä, Lappia unohtamatta.

On tunne, että koronasta huolimatta tästä voi edelleenkin tulla erittäin antoisa kesä. Ehkä kerrankin kalenteri ei ole täyteen tuupattu kaikkea suorittavaa toimintaa ja juoksemista sinne tänne, vaan voi nauttia kaikessa rauhassa ja toteuttaa kivoja juttuja ilman suurempiakin suunnitteluja.

Marjo

Kommentoi