Yksin yötä metsässä!

27.05.2020 07:00 - Marjo Liikonen

Oli aika suorittaa koulutukseen kuuluva soolovaellus. Tämä tarkoitti itselleni ensimmäistä yötä yksin metsässä. Ajatus oli hieman kuumottava, mutta todellisuus olikin jotain ihan muuta.

Mietin pitkään, minne sooloni suuntaisin. Pk-seudun ulkoilualueet eivät sytyttäneet yksin retkeilyyn. Tulossa oli pitkä viikonloppu helatorstain johdosta, joten osasin odottaa pientä tungosta suosituimpiin kohteisiin. Minua ei pelottanut luonto, metsä, pimeys tai eläimet. Ainoa eläin jota pelkään on villisika, ja harvemmin niihinkään törmää.

Sen sijaan pelkään vieraita ihmisiä.

Pelkään murhaajia ja raiskaajia, mutta niidenkin kohtaaminen on todennäköisempää keskellä kaupunkia kuin keskellä metsää (ei nyt lähdetä keskustelemaan Kyllikki Saaresta tai Bodomista!)

Mutta kun metsässäkin voi kohdata vain ihan idiootteja.

Sellaisia, jotka kantavat mukanaan mäyräkoirat kaljaa ja kaiuttimet. Meluavat ja sotkevat. Tekevät luvattomia tulia minne sattuu ja jättävät jälkeensä kertakäyttögrillejä ja lasinsiruja.

Yksi tapa suojautua näiltä urpoilta, on valita leirikohde tarpeeksi kaukana parkkipaikasta. Harvemmin tuollainen jengi on luonnossa vaeltamisen ilosta, eivätkä jaksa ostoskassejaan kauhean pitkälle raahata.

Mathihdedaalin kylän olohuone.

Kun ystäväni Hanna sitten ehdotti tapaamista Mathildedaalissa keskiviikolle, tajusin että tässähän on loistava tapa saada kolme kärpästä yhdellä iskulla. Tavata ihmisiä, tutustua viehättävään ruukkikylään ja jatkaa matkaa aivan lähettyvillä sijaitsevaan Teijon kansallispuistoon. Keskiviikkona tuskin olisi vielä edes niin paljon retkeilijöitä liikenteessä.

Mathildedaalin kylä oli vielä aivan hiljainen, mutta niin suloinen!

Pystyin kuvittelemaan, kuinka se pian herää eloon kesävierailijoista. Ennen ystäväni saapumista haahuilin rauhassa pitkin rantaa, kylänraittia ja tutkailin rakennuksia. Palaan tänne vielä varmasti uudelleen.

Hannan saavuttua pääsimme tutustumaan Mathildedaalin alpakoihin ja kehräämöön yrittäjien esittelemänä. Suurkiitos Sinille ja Petelle kivasta kierroksesta!

Sateen jälkeen paistaa aurinko!

Teijon pitkospuiden kunto vaihtelee reiteillä.

Pian olikin aika nostaa rinkka selkään ja lähteä tarpomaan Teijoon Ruutin kanssa.

Ensimmäisenä taivas heitti niskaamme lyhyen vesikuuron, joka kasteli Teijon parhaat päivänsä nähneet pitkospuut liukkaiksi. Pian kuitenkin taivas aukeni ja tarjoili meille upean ilta-auringon.

Tältä reissulta en hakenut niinkään fyysistä rasitusta vaan omatoimisten taitojen testaamista. Se rankempi Teijon selviytymisretki on vielä hyvässä muistissa, joten tästä oli tarkoitus tehdä huomattavasti nautinnollisempi reissu! Nyt tarkoituksena oli vain kiertää Matildanjärvi ja leiriytyä. Matildanjärven ympäristössä on useampia parkkipaikkoja lähellä leiriytymiskohdetta, joten tässä toki oli riskinsä saada ”ei toivottua”-seuraa.

Tässä on hyvä!

Pystytin leirin Vicksbäckinlahteen.

Paikalla sijaitsee laavu ja huussi, mutta telttani sijoitin tästä ”pääpaikasta” kauemmaksi, pieneen saariulokkeeseen. Kiersin saarekkeen rannan vielä tarkistaakseni, ettei siellä näy lintujen pesiä. Vaikka periaatteesta pidän Ruutin leirissäkin aina kytkettynä, en halua, että saaressa touhutessamme minä tai koirani häiritsisimme lintujen pesintärauhaa.

En käyttänyt laavun tulisijaa vaan kokkailin kaikessa rauhassa omassa leirissäni retkikeittimellä. Ensimmäinen huomioni tässä kohti oli, että sooloretkelle otin turhaan lautasen mukaan, koska voin tosiaan syödä suoraan pannulta tai kattilasta.

Auringossa kylpevät rantakalliot.

Noin yhdeksän aikaan illalla alueelle saapui myös kolme muuta telttakuntaa. Kävin ystävällisesti tervehtimässä heitä. Kaikki olivat mukavia retkeilijöitä, jotka selkeästi olivat myös tulleet nauttimaan luonnosta.

Ilta oli todella kaunis ja lempeän lämpöinen tuulesta huolimatta.

Ruutin kanssa kulutimme tunteja lähialueella käppäillen, kallioilla maisemia ihastellen ja valokuvaten. Rantakalliolla ihastelimme auringonlaskua. Tuntui hyvin onnelliselta ja tyyneltä.

Auringonlaskut ovat retkeilyn hienoimpia ohjelmanumeroita.

Missään vaiheessa ei pelottanut miten yö tulisi sujumaan.

Yhdentoista maissa kömmimme telttaan ja Ruuti riehui hetken aikaa villasukkani kanssa, kunnes kaivautui kainalooni. Neiti otti pikkuisen liikaa tilaa ja venytteli itsensä täyteen pituuteen, jolloin itselleni jäi hyvin ohkainen osuus retkipatjasta.

Nukahdin tuulen ja lintujen lauluun. Jossain vaiheessa heräsin, kun Ruuti yritti peruuttaa rinnalleni nukkumaan. Nostin sen hellästi retkipatjan viereen ohuelle makuualustalle ja peittelin untuvatakillani. Siinä pesässään se sitten nukkui rauhassa lopun yön.

Hyvää huomenta teltan uumenista!

Olin haaveillut laittavani kellon soimaan auringonnousun aikaan ja pulahtavani aamu-uinnille.

Leirisaarekkeessani ei kuitenkaan ollut turvallista kohtaa könytä veteen, joten luovuin tästä haaveesta ja heräsin itsekseni seitsemän aikoihin.

Leiritöppösinä toimii villasukat ja sandaalit.

Aamulla jomotti päätä ja niska oli kipeä. Retkityynyni oli hajonnut viime reissulla ja nyt tyynyä oli näytellyt vain epämääräinen vaatekasa, joka teki tepposet. Nautin rauhassa aamuauringosta ja puurostani ja keräsin leirin kympin maissa.

Paluumatkalla pysähdyin vielä useampaan kohtaan nautiskelemaan upeasta säästä ja juttelemaan vastaantulijoiden kanssa. Parkkipaikalle saapuessani autoja oli tienpenkat täynnä. Aurinkoinen pyhäpäivä selkeästi houkutteli porukkaa ulkoilemaan.

Paluumatkalla parkkipaikalle.

Maailman paras retkikamu!

Ja ihmekkös tuo. Teijo on kyllä todella kaunis, kiva ja helppo kohde.

Varmasti sooloilen jatkossakin. Pidin paljon omasta rauhasta ja keskittymisestä, mutta kyllä ensisijaisesti nautin enemmän pienen porukan retkistä. On mukava fiilistellä, tehdä havaintoja ja kokkailla yhdessä.

Jo seuraavana viikonloppuna löysin itseni uudelleen yksin pihalta nukkumassa. Tarkoitus oli yöpyä veljeni saunakammarissa, mutta huone oli niin täynnä kasvoihin kopsahteleviä yökkösiä, että siirsin makuupussini pihalle taivasalle.

Eka yö ulkona yksin, maassa ja ilman mitään seiniä! Kun yöllä säpsähdin hereille keskellä hämärää ja hiljaista maaseutua, en voinut olla miettimättä, tarkkailiko kenties lähistöllä tavattu ilves minua jostain pusikoiden piilosta.

En nähnyt ilvestä en, mutta ehkäpä se näki minut!

Marjo

Kommentoi