Kuva: Niina Aaltio

On aika sanoa näkemiin.

10.06.2020 07:00 - Marjo Liikonen

43 postausta ja vähintään yhtä monta kokemusta rikkaampana, on tullut aika päättää opiskelut ja myös blogini. Mitä tästä vuodesta jäi käteen?

En voi uskoa, että menossa on viimeinen kouluviikko. Se vetää todellakin haikeaksi.

Perjantaina 12.6 onkin sitten tuplasti syytä juhlaan. Saan erä-ja luonto-oppaan todistuksen kouraan ja täytän 36 vuotta. Jälleen vuosi hengissä ja itseasiassa enemmän elossa kuin koskaan aiemmin!

Olen todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että tämä vuosi oli mahdollista toteuttaa.

Olen oppinut niin paljon. Paljon luonnosta, eräilystä ja myös itsestäni.

Saavutin sen mitä hain. Kirkastin arvoni, aidot mielenkiinnon kohteet ja herätin henkiin sen pienen luonnonlapsen sisälläni. Sain varmuutta ja turvallisuutta tekemisiini. Ylitin itseni monesti. Opin kärsivällisyyttä, ongelmanratkaisukykyä, selviytymistä, tiimitaitoja ja mielenhallintaa.

Kohtasin pelkojani ja voitin ne.

Koulu on myös rikkonut kovaa kuortani. Olen päästänyt ihmisiä lähelleni ja antanut itseni olla herkkä ja empaattinen. Henkiset ja fyysiset rajat on rikottu monta kertaa ja niistä on selvitty. Kaikki kokemukset ovat vahvistaneet ja kasvattaneet, antaneet luottamusta siihen, että selviän täällä kyllä.

Luontosuhteeni on vain vahvistunut. Luonnossa on paikkani, enkä enää koskaan halua vieraantua siitä tai unohtaa sen parantavaa voimaa. Voitin väsymyksen ja sain niskaotteen migreenistä.

Ja vaikka korona pilasikin keväältä monet suunnitelmat ja retket, se myös itseasiassa antoi paljon.

Se toi vapaa-aikaa, jollaista tulen tuskin koskaan enää kokemaan. Se lisäsi henkistä läheisyyttä niiden kanssa, joilla todella on väliä ja osoitti turhaksi yksinäisyyden pelon.

Ja vaikka palaankin entiseen päivätyöhöni, tiedän silti elämäni olevan erilaista kuin vuosi sitten. Minä olen erilainen kuin vuosi sitten.

Vapaa-ajassani on tapahtunut niin paljon positiivisia muutoksia, että tiedän kyllä mikä jatkossa tekee minut onnelliseksi ja mikä tekee elämästäni merkityksellistä. Ja ikinä ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Aikaa on vielä.

Ihmisiä tulee ikävä. Niin luokkatovereita kuin opettajia.

Sydämeen sattuu ajatella, etteivät nämä kaikki tyypit tule enää olemaan osa päivittäistä arkeani. Osa muuttaa kauemmas tai palaa kotikonnuilleen. Arki ja työt vievät meitä jälleen mennessään. Mutta korona opetti myös sen, että välimatkasta huolimatta yhteydet on mahdollista säilyttää.

Erityisesti haluan kiittää muutamia koulusta saamiani ystäviä, joita ilman tämä vuosi ei olisi ollut niin ainutlaatuinen kuin se oli.

Claudia

Claudia - Korkean tason tosiystävä!

Jo heti koulun alussa meille selvisi, että lähtisimme yhdessä Pyhälle harjoitteluun ja jakaisimme kämpän. En parempaa kämppistä olisi voinut toivoa! Meillä natsasi kaikki niin hyvin yhteen.

Voisin kuunnella sun rauhallista puhettasi vaikka kuinka kauan. Pyhällä parasta olikin se, että saimme jakaa aamupalat ja illan kuulumiset yhdessä. Tuosta reissusta jäi ainutlaatuiset muistot.

Olen myös mielettömän kiitollinen siitä, että rohkaisit ja autoit mua kiipeilyharrastuksen pariin. Sä olet loistava kiipeilyohjaaja ja ilman sua olisin jo kärsimättömyyttäni ja osaamattomuuttani lyönyt hanskat monta kertaa tiskiin.

Isäsi on myös inspiroiva esimerkki siitä, että kiipeilyharrastuksen voi aloittaa ja siinä voi kehittyä myös kypsemmällä iällä. Sun ansiosta olen löytänyt nyt harrastuksen, josta saan mielettömät kiksit!

Tuntuu ihanalta, että meillä on yhteisiä retkiä ja suunnitelmia tulevalle kesälle. Ja että on joku, joka on yhtä innoissaan metsäjärviin pulahtamisesta kuin minä!

Olet tärkeä <3

Sinna

Sinna - Lempilappilaiseni

Tuskin arvaatkaan, miten ison turvan annoit sinä syyskuisena yönä melontaretkellä, kun omassa teltassa paniikki iski päälle. En oikeastaan edes tiedä syytä sille, miksi juuri sun teltasta sitä turvaa hain. Mutta se oli selvästi oikea päätös ja ystävyytemme alku.

Sen jälkeen vietettiinkin seuraavat retket yhteisessä teltassa ja niin vain ne typerät kauhukohtaukset jäivät unholaan.

Peräpohjolan murteesi on iskostunut niin syvälle alitajuntaani, että välillä jopa huomaan ajattelevani ”Sinnaksi”. Vaikka me ollaankin niin erilaisia, silti jokin magneetti on vetänyt meitä yhteen.

Me kiukutellaan rehellisesti toisillemme ja tuetaan toisiamme. Kiitos kärsivällisyydestäsi. Se on varmasti ollut koetuksella, kun ollaan Olavin kanssa terrorisoitu luokan ja luonnon rauhaa huonoilla läpillämme ja keskittymiskyvyn puutoksella.

Ja vaikka tiesi veisi kuinka kauas, voit olla varma siitä, että kilometrienkin päähän ovellenne tulee Marjopaani matkalaukkunsa kanssa kolkuttelemaan viikonloppuvierailulle.

Sinna sinä olet kultaa!

Anna

Anna - Maailman hauskin nainen!

Meidän oma, ihana ja aidosti ”Asiaton Annamme”. Hyppäsit heti ekana päivänä Fordini kyytiin ja ollaankin koulumatkat taitettu yhdessä. Sä olet hauskimpia tuntemiani ihmisiä ikinä!

Meidän jutuissa ei paljon tabuja tunneta. Olisi pitänyt ottaa äänityskamat koulumatkoille mukaan, niin hyvää podcast-ainesta ne keskustelut on ollut! Meillä on tosi paljon yhteistä ja onkin ollut kiva jakaa kokemuksia esim. perheistämme, ”citymaalaisuudesta”  ja vapaa-ajan haasteista.

Puhelimeni on täynnä sun lähettämiä, hulvattomia selfieitä, joita en tuu koskaan poistamaan! Jos ikinä tarvitsen juristia, tiedän kyllä kenelle soitan. Maalaistytöt forever! Oot ihailtavan oma-aloitteinen ja rohkea.

Toivon, että mitä ikinä tulevaisuudelta haluatkaan, sä saat sen.

Olavi

Olavi - Ärsyttävän hyvä ystävä!

No oliko se kenellekään yllätys, että kahdella mediamyrskynratsastajalla klikkaa heti? Vinkiksi kaikille, että copyn ja AD:n tiimityö toimii hyvin myös eräillessä.

Ollaan molemmat luovia ja viihdyttäviä persoonia, joilla on kuitenkin myös se surullisen klovnin puolensa. Se varmasti meitä yhdistikin niin vahvasti. Vaikka osa suunnistusharjoituksista menikin meillä enemmän metsäterapian ja eksymisen puolelle, osattiin nauraa itsellemme.

Ja vaikka meidän jokaisen retken viimeinen lounas tai tulenteko onkin päättynyt tappeluun, olet ollut todella tärkeä tuki ja turva. Sä vaihdoit makuupussin kanssani, kun en enää neljättä yötä pakkasessa pärjännyt omallani. Pidit hereillä kipinävuorossa soittamalla lempikappaleitasi kuulokkeista. Sä keräsit ryhmäpuhelun, kun kerroin ettei itkusta kotona tule vaan loppua.

Olet todella lahjakas AD ja toivon, että tulevaisuuden polustasi tulee juuri oman näköisesi. Ja että sillä polulla on useasti aikaa lounastaa seurassani!

Kaljupete

Kaljupete - Lojaali legenda!

Niin vaan sinusta pitkästä, möreäänisestä, ja muka pelottavasta äijästä tulikin yllättäen itselleni yksi tämän vuoden luottotyypeistä.

Sä olet persoona, jollaista ei ole toista. Mitä tahansa jeesiä tarvitsin, sä hoidit. Kun auto hajosi Pyhällä eikä korjaajaa ollut mailla halmein, sä annoit ohjeet miten homma hoidetaan. Sä nostit niskasta pystyyn, kun kaatuilin ympäriinsä ja painoit selän selkää vasten, kun selvitymisretkellä paleli.

Etkä sä koskaan tytötellyt tai vähätellyt. Pikemminkin sä rohkaisit ja luotit aina, että mä pystyn hoitamaan homman kuin homman. Sä arvostit ja kiitit.

Seurassasi ei ollut koskaan tylsää hetkeä ja sun legendaarisia tarinoita yritän ylpeydellä kertoa eteenpäin. Ihailen sun osaamista ja asennetta suuresti. Jokaisella pitäisi olla sellainen tyyppi elämässään, jolle voi soittaa, jos on pahasti kusessa ja ruumis takakontissa. Sä olet mulle juuri se tyyppi.

Kaljupete tullaan tuntemaan vielä isosti. Ikävä tulee, mutta me varmasti kohdataan vielä!

Matka jatkuu.

Kiitos myös kaikille blogini seuraajille!

On ollut ilo jakaa kokemuksia kanssanne ja saada ihania viestejä.

"Vaikka en tiedä

Miten maailma muuttuu

Vaikka en tiedä

Mitä huomenna tapahtuu

On elämä ollut

Sellainen aina

Se ei pysähdy koskaan

Se on sen salaisuus"

- Timo Kiiskinen -

.

.

.

Rakkaudella Marjo.

Kommentoi