Kuva: Ari Lahti

Ensimmäinen lettu - työelämä- ja parisuhdeideologiaa

18.03.2019 19:15 - Janica Saxelin

Vuosia sitten olin työskennellyt projektin parissa, joka ei mennyt odotusten mukaan. Olin mielestäni epäonnistunut ja surkea. Ystäväni lohdutti mua silloin sanomalla: “Tää oli siun eka lettu. Seuraavasta tulee jo ihan varmasti pitsireunainen ja sileä”.

Sain pari viikkoa sitten viestin, jossa mua innostuneesti pyydettiin kertomaan yrittäjyydestä lukiolaisille. Kutsun lähetti tyyppi, jonka mä sattumalta tapasin pari vuotta sitten käydessäni polkupyöräliikkeessä. Mä olin vain katsomassa fillaria, mutta lähdin uudella pyörällä kotiin. Siinä samalla tuli vaihdettua muutama sana merkin edustajan kanssa ja pian kirjoiteltiin messenger-viestejä. Joskus ihmisten kanssa vaan synkkaa ja klikkaa heti, sitä vaan tietää ja osaa vaistota milloin joku on hyvisten puolella.

(kuva: Ari Lahti )

Joka tapauksessa, kaksi vuotta myöhemmin hän lähestyy minua viestillä että kokemuksistani yrittäjänä voisi olla iloa ja hyötyä nuorisolle. Okei, nopea tilanteen päivitys: työllistän itseni nykyään yksinyrittäjänä media-alalla. Mulla oli vielä viime vuoden lopulla verkkokauppa ja kivijalkamyymälä, jossa myin entisen harrastukseni roller derbyn lajitarvikkeita ainoana jälleenmyyjänä koko Suomessa. Harrastuksesta oli kasvanut matkalla työ ja liiketoiminta. Se saattaa kiinnostaa jotakuta. Vuosia vuosia sitten kokeilin siipiäni tapahtumatuotannon parissa ja sehän meni yritystoiminnan osalta aivan perseelleen. Vieläkin menee kylmät väreet pelkästä ajatuksesta. Totean, että mulla saattaisi olla jotain sanottavaa asiasta. Lyön päivän lukkoon.

Aurinkoisena iltapäivänä seison Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan koulun pihalla. Muistan, että mun ala-asteen luokalta ehkä yksi tyttö päätyi tänne, keskiarvon piti olla pitkälle yli 9 että saattoi edes haaveilla koulupaikasta. Kättelen kurssin opettajan ja naurahdan, että meikäläisen keskiarvolla ei olisi ollut aikanaan mitään asiaa näistä ovista oppilasainekseksi.

“Nooh, nykyään se keskiarvoraja on matalampi, enää 9.3 jolla tänne pääsee”. Aivan. Minun tapauksessani tämä liennytys ei olisi auttanut. Kanssani puhumaan on saapunut myös toinen vieras. Pian selviää, että hän on osakas ja johtaja hyvin menestyvässä mainostoimistossa, jolla on takana työuraa erittäin vaikuttavissa yrityksissä. Egoni, joka on aika ajoin oven karmia leveämpi aloittaa hitaan kasaan painumisen. Istun eturiviin lukiolaisten kanssa kuuntelemaan, mitä hänellä on sanottavaa.

(kuva: Ari Lahti )

Esityksen edetessä huomaan, että loppusijoituslokaatioistamme huolimatta meillä on hyvin samanlainen ajatusmaailma yrittämisestä ja osittain jopa samankaltainen työhistoria sillä erotuksella, että kun minä paistoin hampurilaisia, hän opiskeli Kauppakorkeakoulussa, heh. Esitys saa mut kuitenkin uskomaan myös omiin juttuihini: meillä on molemmilla samat ajatukset työn tekemisen kulttuurista, nöyryydestä ja siitä, että työelämä muuttuu ja meidän on muututtava sen mukana haluttiin tai ei.

Enää ei olla saman firman palveluksessa koko työuraa ja moni nuori aikuinen vaihtaa duunia parin-kolmen vuoden välein. Enää se ajatus ei vallitse, että kaikki annetaan työlle mitä annettavissa on vaan työn tulee myös antaa tekijälleen. Kehitys kehittyy ja nykyihmisen on pakko kehittyä mukana pysyäkseen kelkan kyydissä.Nykymaailmassa on myös täysin tavallista, että ihminen voi opiskella itselleen uuden ammatin aikuisena - vaikka useamman jos siltä tuntuu. Ja oman osaamisen syventäminen, se on tärkeää ja siitä puhutaan musta ihan liian vähän.

Kaiken opiskelun ei tarvitse aina olla tutkintoon valmistavaa, eikä opiskelun aina tarvitse johtaa uuteen ammattiin ja alan vaihtoon. Joskus siitäkin on iloa että suorittaa kurssin, kokeilee jotain uutta ja alkaa kehittymään siinä. Itse olen ammattiin valmistumisen jälkeen opiskellut yrittäjyyttä, suorittanut radiotyön opinnot ja käynyt kursseja sosiaalisen median osaamiseni syventämiseksi. Toki edustan ihmistyyppiä, jolla on loputon oppimisen nälkä ja tiedonjano, enkä usko että saan sitä sammutettua koskaan. Tämän kaiken sain kerrottua myös lukiolaisille eikä toisen jälkeen puhuminen tuntunutkaan pahalta. Muistin myös, ettei ikinä saisi sortua oman osaamisen vähättelyyn tai aliarvottamiseen vaikka samassa tilaisuudessa olisi puhumassa Bill Gates.

(kuva: Ari Lahti )

Mä sovellan yrittämiseen ja työelämätaitoihin paljon parisuhdeideologiaa. Harva on siinä tilanteessa, että elämän ekat suhteet tai duunit kestäisi siihen saakka kunnes kuolema tai eläkkeelle jäämisen yhteydessä ranteeseen sujautettava kultakello meidät erottaa. Sitä vastoin jokaisesta suhteesta ihminen oppii aika paljon itsestään tai ainakin se olisi toivottavaa. Sama pätee työelämään. Jokainen kokemus valmistaa meitä kohti seuraavaa ja aina siinä tilanteessa kun ottaa vastaan uuden haasteen, oli se sitten työelämässä tai ihmissuhteissa, on taas vähän valmiimpi ja osaa ehkä välttää niitä kuoppia, joissa on aikaisemmin kompastellut.

Mä en usko, että meistä kenestäkään tulee koskaan täysin valmista oikein missään. Meistä voi tulla parempia omassa duunissa, me voidaan mennä eteenpäin ja oppia uutta, mutta valmis? Semmoseen mä en usko. Mä uskon siihen, että elämä on matka, jolla opitaan ja kehitytään. Kun haaveiden ja tavoitteiden eteen on valmis tekemään töitä, kasvaa todennäköisyys sille, että seuraava lettu on jo kauniin kullan keltaiseksi paistunut, pitsireunainen ja sileä.

Heräsikö jotain fiiliksiä? 

Tän postauksen kuvat on ottanut Visual XO - Ari Lahti 

Kommentoi