Kuva: YouTube

Lemmikkikanin taidot hämmästyttävät: maalaa, kampaa hiuksia ja pelaa koripalloa

20.06.2016 19:15 - Joose Koskiranta

4-vuotiaan Binin maalauksia voi ostaa netissä.

Da Vinci, Michelangelo, Picasso ja nyt Bini The Bunny. 

Los Angelesissa asuva Bini saattaa näyttää tavalliselta lemmikkikanilta, mutta se omaa taitoja, joita kaikki ihmisetkään eivät hallitse. 

4-vuotias kääpiöluppakani tuli julkisuuteen kaksi vuotta sitten, kun se väläytti erityistaitojaan maalatessaan taulun eri väreillä. 

Taulut syntyvät, kun omistaja Shai Asorin antaa kanille tyhjän kankaan ja se nappaa eri värisiä pensseleitä suuhunsa ja luo abstraktin taideteoksen. 

Binin lähes 50 000 Facebook-seuraajaa voivat ostaa taiteilijakanin teoksia Facebookissa. Tällä hetkellä halvin taulu maksaa 17 euroa, kun kalleimmasta täytyy pulittaa 105 euroa. 

Myös muita erityistaitoja

Maalaaminen ei ole kuitenkaan Binin ainoa erityistaito. Asor on kouluttanut Binin pelaamaan myös koripalloa, kampaamaan hiuksia ja pukeutumaan eri asuihin. 

Asor kertoo vuonna 2012 ostetun kanin olleen aina erityinen. 

- Kukaan muu kani ei ole tehnyt asioita, mitä se tekee, Asor kertoo. 

- Meillä kävi tapaturma kynien kanssa. Bini alkoi leikkimään niillä, joten ajattelin, että ehkä voin opettaa sen maalaamaan. Nyt myymme maalauksia nettikaupassa.

Asor opetti Binin pelaamaan koripalloa ja biljardia, kun hän näki sen leikkivän pallolla. Tällä hetkellä kaksikon videoita on katsottu yli viisi miljoonaa kertaa Facebookissa.

Lisäksi Asor kertoo aikovansa opettaa Binille uusia temppuja.

- Ihmiset eivät ymmärrä, miten älykkäitä kanit ovat, hän lopettaa.

Lue myös: 85-vuotiaan isoäidin Google-haku naurattaa - lapsenlapsi julkaisi kuvakaappauksen

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat