Kuva: Fotolia

Aseistettu ryöstäjä rynnisti pikaruokalaan - paikan omistaja jatkoi asiakkaan palvelua tyynesti

12.07.2016 20:00 - Senja Rapila

Erikoisella videolla näkyy, kuinka ryöstäjä ei osannut odottaa pikaruokalan omistajan kävelevän vain tyynen rauhallisesti pois hänen luotaan.

Uudessa-Seelannissa koettiin hämmennyksen hetkiä, kun ryöstöyritys ei mennytkään aivan putkeen. Internetiin vuotaneella videolla ryöstäjä yritti ryöstää Ahmedin pyörittämän pikaruokalan, mutta lopputulos saattaa yllättää meistä jokaisen.

Kun ryöstäjä tuli ruokalaan sisään maski päällään, ei myyjä reagoinut asiaan millään tavalla. Hän jatkoi edellisen asiakkaansa palvelua normaalisti, ojensi tälle tilatut ruuat ja poistui sen jälkeen tiskiltä.

- Annoin asiakkaalle hänen ruokansa, koska halusin hänen lähtevän ulos liikkeestä, ettei hän olisi vaarassa, Ahmed kertoi Guardian-lehdelle.

Videolta näkee, kuinka aseistautunut ryöstäjä hämmentyi Ahmedin käyttäytymisestä ja lähti lopulta rivakasti liikkeestä ulos.

- Ryöstäjä oli todella hämmentynyt käyttäytymisestäni. Hän halusi pelotella minua, mutta en ollut peloissani, joten otin siten pois hänen voimakeinonsa, hän totesi.

- Sydämeni hakkasi todella lujaa. Olin peloissani, mutta en aikonut näyttää sitä hänelle. 

Voit katsoa videon tilanteesta alapuolelta.

Lähde: Guardian

Lue myös: Hampurilaisravintola tarjoaa ilmaiset hampurilaiset loppuelämäksi - vain yhdellä ehdolla!

Lue myös: Nerokas kahvila yhdisti suuseksin ja kahvituokion - tarjoaa palveluita vain miehille

Kilpailut

Uusimmat