Kuva: Fotolia

"P*mppi läps!" - teinityttöjen roisit pilat kavereilleen leviävät netissä

07.02.2017 18:15 - Senni Loikala

Nuori naisporukka kylpee nettisuosiossa toisilleen tekemien hullujen pilojen ansiosta.

Australialaisesta nuorten naisten ystäväporukasta on tullut nettihitti. Syynä ovat naisten toisilleen tekemät rajut pilat, joista he jakavat videoita niin Facebookissa, Instagramissa, YouTubessa kuin Snapchatissakin.

Kaveriporukkaan kuuluvat Brooke, Belle, Alyssa, Jadey, Helen, Amanda ja Korinna. Naisten tuoreimmalla videolla nähdään esimerkiksi, kuinka ystävät vuoroin iskevät toisiinsa kiinni julkisilla paikoilla kiskaistakseen toverinsa housut jalasta niin, että alushousut näkyvät.

Videolla nähdään myös, kuinka tytöt kastelevat yhtäkkiä toisensa litimäriksi kaatamalla toistensa päälle juomaa ja pelästyttämällä toisensa huulipunalla värjätyllä tamponilla. Lisäksi he eivät arkaile pelästyttää nukkuvaa ystäväänsä pahanpäiväisesti. 

Kyseinen video on saanut jo yli 6,5 miljoonaa katselukertaa Facebookissa vain muutamassa päivässä. Katso video alta.

Jos video ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Tytöt julkaisivat edellisen Facebook-videonsa reilu viikko sitten. Yli 12 miljoonaa katselukertaa saaneen pätkän keskeisenä ideana on, että naiset läppäisevät äkisti ystäväänsä alapäähän julkisella paikalla ja huutavat vapaasti suomennettuna: ”P*mppi läps!”

Voit katsoa kyseisen videon alta.

Jos video ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Naisilla on Instagramissa jo lähemmäs 50 000 seuraajaa. Katso alta muutama kuva heidän Instagram-tililtään.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Lue myös: Bilettävät teinitytöt ottivat selfietä naistenhuoneessa - kuvat leviävät yllättävästä syystä

Lue myös: Teinityttöjen kännipila ihmetyttää netissä - menikö jo liian pitkälle?

Kilpailut

Uusimmat