Kuva: Fotolia

Äiti koki järkytyksen - käräytti lastenhoitajan juomasta rintamaitoa

01.10.2017 09:15 - Katariina Auvinen

Lastenhoitajalla oli vielä mielenkiintoinen selitys asiaan.

Eräs tuore äiti järkyttyi näkemästään. Alkujaan Taiwanista kotoisin oleva äiti, Lin, 27, nimittäin sai lastenhoitajansa kiinni tämän juodessa jääkaapissa olevaa rintamaitoa. Rintamaidon tiedetään vahvistavan muun muassa vastasyntyneen vastustuskykyä ja sisältävän monia elintärkeitä vitamiineja lapselle. Maito ei kuitenkaan ole tarkoitettu aikuisille. 

Mirror-julkaisu uutisoi, että lastenhoitajalla oli mielenkiintoinen selitys äidin tiedustellessa, miksi tämä joi vauvalle tarkoitettua ravintoa. Lastenhoitajan mukaan tämän edellinen työnantaja oli antanut tämän juoda ylimääräiset maidot pois. 

58-vuotias nainen oli palkattu auttamaan vastasyntyneen kanssa äitiä. Sen sijaan, että Lin olisi suuttunut tapahtuneesta, hän kertoi hoitajalle rauhallisesti, että tämän tulisi tästä lähdin pidättäytyä rintamaidon juomisesta.

Tuore äiti oli huomannut lastenhoitajan palkkaamisen jälkeen, että hänen pumppaamansa maito oli hävinnyt nopeasti jääkaapista. Huoneistossa oli kuitenkin valvontakamerat, joiden kautta lastenhoitaja jäi kiinni tempustaan. 

Vaikka hoitaja oli tietoinen kameroista ja hän oli siirtynyt kameroiden ulottumattomiin juomaan maitoa. Hoitaja oli myös jäänyt kerran rysän päältä kiinni äidille. Lopulta Lin erotti lastenhoitajan. 

Lue myös: Lastenhoitaja sai potkut töistä - vanhemmat väittivät hänen olevan liian seksikäs

Lähde: Mirror 

Kilpailut

Uusimmat