Kuva: Youtube

Mies puhdistaa ihmisten silmiä partaveitsellä - video ei herkimmille

25.11.2017 15:15 - Iiro Myllymäki

Kiinalainen parturi väittää, että menetelmä puhdistaa silmät tehokkaasti.

Monille meistä ei tulisi mieleenkään päästää veistä lähellekään omia silmiään. Kiinassa on kuitenkin eräs parturi, joka on jo vuosikymmeniä käyttänyt veistä asiakkaiden silmien puhdistamiseen.

Kiinassa Chengdussa työskentelevä Xiong Gaowu käsittelee partaveitsellä ihmisten silmäluomien sisäpintoja. Mies vakuuttaa, että toimenpide virkistää silmiä ja saa ne tuntumaan erittäin puhtailta.  Toimenpiteen väitetään avaavan talirauhasia ja näin kosteuttavan silmiä.

Xiong Gaowu on oppinut tekniikan jo 1980-luvulla. Metro.co.uk kirjoittaa, että silmälääkäri Qu Chaon mukaan toimenpide voi todella auttaa silmien kuivuudesta kärsiviä ihmisiä.

- Silmät ovat kuivat ja ikävän tuntuiset, kun rauhaset ovat tukossa. Kun niitä käsittelee veitsellä, se vaikuttaa näiden rauhasten avautumiseen, Chaon sanoo.

Paitsi vakaata kättä, menetelmä vaatii myös äärimmäisen hyvää hygieniaa. Välineet pitää pestä hyvin ennen käyttöä ja käytön jälkeen, jotta asiakkaat välttyvät tulehduksen riskiltä.

Alla olevalta videolta voit katsoa, miltä silmäluomien ”sheivaaminen” veitsellä näyttää. Varoituksen sanana todettakoon, että videota ei voi suositella kaikista herkimmille katsojille.

Lue myös: Mies tatuoi silmämunansa mustaksi - katso kuvat lopputuloksesta

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat