Etsi
Moni palaa töihin loman jälkeen yhä väsyneenä.
Työelämäindeksi tutkii työelämässä mukana olevien kokemuksia.
Asiantuntijoiden mukaan petrattavaa silti olisi vielä.
Miten Suomi voi? -tutkimuksessa selvitetään kokemuksia suomalaisten työhyvinvoinnista ja työssä jaksamisesta.
Kuolleen pakaran syndrooman voi tunnistaa puutuneesta takapuolesta.
Muun muassa työtuntien venyminen on ravintolassa valitettavan yleistä.
Suomalaiset arvostavat muun muassa etätyömahdollisuutta sekä palkkatasoa.
Useat eri työntekijät raportoivat kohtaamastaan epäasiallisesta kohtelusta sekä kohtuuttomasta työmäärästä.
On tärkeää tuntea, että omaan työhönsä saa vaikuttaa riittävästi.
Koronasta seuranneen pysähtyneisyyden vuoksi moni on saattanut havahtua siihen, kuinka paljon kaikkiin ylimääräisiin töihin on käyttänyt aikaansa.