Kuva: AOP

Mies nielaisi nappikuulokkeensa - tapahtumaketjulla melko p*skainen loppu

02.05.2019 16:15 - Iiro Myllymäki

Mies joutui kaivelemaan omaa ulostettaan saadakseen kuulokkeen takaisin.

Apple on siirtynyt langattomiin AirPod-kuulokkeisiin, joissa ilahduttavaa on tietenkin se, ettei solmuun menneitä johtoja tarvitse olla selvittelemässä. Ainakin yksi huono puoli kyseisissä nappikuulokkeissa on – ne on nimittäin helppo kadottaa. LADbible uutisoi miehestä, jonka kertomusta AirPodinsa kadottamisesta on hankala pistää paremmaksi. Tämä mies nielaisi toisen kuulokkeista ja sai sen lopulta takaisin kaivelemalla omaa ulostettaan.

Hsu-nimellä esiintyvä mies on kertonut medialle, miten koko uskomaton tapahtumaketju meni. Mies oli nukahtanut kuulokkeet korvissaan, ja kun hän heräsi, toinen kuuloke oli kadonnut. Hsu päätti käyttää Applen toimintoa, jolla hukkuneet kuulokkeet voi löytää ja sai selville, että hukkunut kuuloke on samassa huoneessa kuin hän.

- Kuulin piippaavan äänen, mikä vaikutti seuraavan minua huoneessa. Katsoin peiton alta ja katselin ympärilleni, mutta en löytänyt sitä. Sitten tajusin, että ääni tuli vatsastani, mies kertoo.

Vaikka kuulokkeen nieleminen ei ollut aiheuttanut miehelle minkäänlaisia kipuja, hän päätti silti mennä sairaalaan. Lääkärit varmistivat, että laite todellakin oli joutunut miehen vatsaan. Lääkärit antoivat Hsulle laksatiivia ja kehottivat häntä tarkkailemaan ulostettaan. Jos laite ei pian tulisi ulos, se pitäisi ottaa pois leikkauksella.

Mies teki työtä käskettyä. Seuraavana päivänä hän kävi kakalla ja alkoi käydä läpi omaa ulostettaan löytääkseen AirPodin. Kaiken lisäksi hän kuvasi tämän prosessin videolle. Etovalta kuulostava prosessi kannatti, sillä lopulta mies löysi kuulokkeensa.

- Siinä oli akkua vielä 41 prosenttia! Se oli uskomatonta, Hsu kertoo.

Lääkäri Chen Chieh-fan kertoo, miksi miehelle ei aiheutunut AirPodin nielemisestä suurempaa harmia.

- Koska AirPodeissa on muovinen kuori, niiden nieleminen ei ole niin riskialtista kuin perinteisen litiumioniakun nieleminen, lääkäri sanoo.

Lue myös: Kakkakatastrofin treffeillä aiheuttanut nainen avautuu nyt: "Tein hirveän virheen"

Lue myös: Tutkijoiden hurja väite: Jokaisella ihmisellä kestää 12 sekuntia kakata!

Lähde: LADbible

Kilpailut

Uusimmat