Pastori väittää erittävänsä siunattua siemennestettä - vaikuttaa vain suun kautta nautittuna

31.01.2013 19:30 - Mikko Räsänen

Viikon hämmentävin uutinen tulee Brasiliasta, sillä sikäläinen pastori väittää erittävänsä siunattua siemennestettä. Pastori on kuitenkin pidätetty, sillä hän yritti levittää siunauksiaan liian innokkaasti.

Brasilialainen pastori on pidätetty useista raiskauksista epäiltynä. 59-vuotiaan seksuaalirikollisen puolustus teoilleen on ehkä hämmentävin, mitä on koskaan kuultu. Pastori nimittäin väittää vakavissaan, että hänen siemennesteensä on siunattua. Tuota argumenttia hän oli käyttänyt myös seurakuntansa nuoriin naisiin.

- Hän vakuutti meille, että Jumala voi tulla elämiimme vain suun kautta, nimettömänä pysyttelevä pastorin 23-vuotias uhri kertoo.

Pastori väittää, että oli kohdannut Jeesuksen ilotalossa ja saanut tältä tehtävän levittää siunattua siementä ympäri maata.

Kun viranomaiset saivat vihiä pastorin puuhista, menivät he pidättämään häntä. Poliisit yllättivät pastorin itse teosta, sillä hänet löydettiin hieromasta intiimiosiaan paikallista kauppaa pyörittävän naisen kasvoihin. Pastori oli luvannut, että näin tehtävä siunaus kasvattaa varmasti naisen kaupan myyntiä.

Jatkossa pastori saanee levittää siemeniään vankilassa, sillä häntä odottaa oikeudenkäynti, jossa häntä epäillään raiskauksista.

Lähde: M24

Kilpailut

Uusimmat