Mitä yhteistä on banaanikärpäsellä ja ihmisellä? Katso yllättävä vastaus

01.12.2013 09:45 - Senni Loikala

Amerikkalaiset tutkijat valitsivat erikoisen tutkimuskohteen, nimittäin banaanikärpäset ja niiden sukupuolielämän.  

Suurin osa ihmisistä varmasti tahtoo päästä eroon banaanikärpäsistä, mutta amerikkalaiset tutkijat puolestaan halusivat pistää pienet riivaajat suurennuslasin alle. He saivatkin selville odottamattomia asioita keittiössä viihtyvistä siivekkäistä, nimittäin liittyen niiden lisääntymiseen.

Banaanikärpästen keskimääräinen elinikä on noin 60 päivää. Tutkimuksesta selvisi, että eräs tekijä kuitenkin lyhentää merkittävästi niiden elinpäiviä. Jos koiraspuoliset banaanikärpäset nimittäin altistuivat vastakkaisen kärpässukupuolen feronomeille eli pariutumiseen kutsuville tuoksuaineille, eivätkä kutsusta huolimatta päässeet toteuttamaan seksuaalisia tarpeitaan, päättivät ne päivänsä muita nopeammin.

Jos kärpäset eivät päässeet parittelemaan, menettivät ne jo kehoonsa kerryttämänsä rasvan, mikä teki siivekkäät nälkäisiksi. Seurauksena oli myös kärpästen stressaantuminen.

Tutkimuksesta voidaan päätellä, että seksuaalinen tyytymättömyys aiheuttaa stressiä niin ihmisille kuin kärpäsillekin. Tutkijat pitävätkin mahdollisena, että tuloksia voidaan soveltaa ihmisten sukupuolielämän aiheuttamiin stressioireisiin.

Lähde: Eurekalert

Kilpailut

Uusimmat