Työssäkäyvät huomio: Paras aika pitää tauko selvitettiin

Tutkimuksen mukaan tauon ajankohta vaikuttaa muun muassa riskiin kärsiä päänsärystä.

Julkaistu:

Tauko kannattaa pitää ennen lounasta työpäivän aikana, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Aamupäivällä pidetty lepohetki takaa tuoreen, yhdysvaltalaisen Baylorin yliopiston tutkimuksen mukaan sen, että jaksat huomattavasti paremmin työpäivän loppuun saakka.

Tutkimuksessa he, jotka menivät tauolle ennen lounasta, palasivat muita todennäköisemmin sorvin ääreen energisempinä, motivoituneempina ja iloisempina. Lisäksi he pystyivät keskittymään työhönsä muita paremmin ja kärsivät muita harvemmin päänsärystä, silmien rasittumisesta ja kivuista alaselässä.

– Uskomme, että aamupäivällä pidetyt tauot ovat hyödyllisempiä, koska on helpompaa saada lisää energiaa varhaisessa vaiheessa päivää, jolloin keskittyminen ja motivaatio ovat parempia, kuin yrittää saada virtaa silloin, kun olet väsynyt, selvittää lääkäri ja tutkija Emily Hunter.

Näin ollen sinun kannattaa muistaa irrottautua hetkeksi työstäsi jo aamupäivällä.

Lähde: Men’s Health