Kuva: Fotolia

Lapsi tuhosi täysin yli 10 000 euron arvoisen Lego-patsaan - katso kuvat

02.06.2016 15:45 - Iiro Myllymäki

Kovalla vaivalla valmistettu patsas ehti olla esillä näyttelyssä vain alle tunnin.

Lapsuuden Lego-leikeissä ikävintä oli, jos huolella valmistettu rakennelma sattui leikin tiimellyksessä tuhoutumaan. Daily Mail -lehden mukaan nuori kiinalainen taiteilija joutui kokemaan vastaavanlaisen tilanteen, mutta paljon suuremmassa mittakaavassa. Mr Zhao -nimellä kiinalaismediassa kutsuttava mies oli valmistanut ihmisen kokoisen Lego-patsaan Ningbon kaupungissa järjestettävään Lego-näyttelyyn. People’s Daily Online -julkaisun mukaan taiteilija oli työstänyt patsastaan kolme päivää nukkumatta, jotta hän saisi teoksen valmiiksi määräaikaan mennessä.

Noin 10 000:sta lego-palasta valmistettu patsas esitti Disneyn Zootropolis-elokuvan Nick Wilde -hahmoa ja oli arvoltaan melkein 13 000 euroa. Patsas ehti olla esillä näyttelyssä vain alle tunnin, kun neljä- tai viisivuotiaaksi arvioitu poika vahingossa tönäisi patsaan maahan halutessaan ottaa itsestään kuvan patsaan kanssa. Lopputuloksena patsas hajosi kappaleiksi, mikä näkyy alla olevasta twiitistä:

Patsas oli erotettu yleisöstä köydellä, mutta lasten annettiin yksitellen mennä patsaan viereen kuvattaviksi. Patsasta pyrittiin suojelemaan myös ”koskeminen kielletty” -kyltillä. 22-vuotias taiteilija ei aio pyytää rahallista korvausta lapsen perheeltä, sillä lapsi ei tehnyt tuhotyötä tahallaan. Lapsen isän on kerrottu pyytäneen anteeksi taiteilijalta.

Lue myös: Selfie meni pieleen - turisti hajotti 126 vuotta vanhan patsaan

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat