Kuva: AOP

Venäläismies pelasi Pokémonia täysin väärässä paikassa - viiden vuoden vankeustuomio uhkaa

06.09.2016 12:15 - Mika Parikka

Pokemon Go -peli on aiheuttanut ristiriitaisia tilanteita, kun pelaajat ovat unohtaneet tavalliset käytöstavat pelatessaan.

Venäläinen tubettaja Ruslan Sokolovskylle voitaisiin myöntää "vuoden pösilö" -palkinto. Pokémon Go:ta pelaava mies jätti järkensä kotiin ja päätti pelata peliä täysin väärässä paikassa. 

Kirkko veren päällä Jekaterinburgissa on erittäin pyhä venäläinen kirkko, jossa Pokémon Gon pelaaminen on kiellettyä. Se on rakennettu paikalle, jossa Tsaari Nikolai II perheineen murhattii Bolševikien toimesta. Lienee siis itsestäänselvyys, että siellä ei parane pelata videopelejä. Sokolovsky oli asiasta toista mieltä YouTubeen laataamassaan videossa.

Mies mainitsee itse videon alussa pelaamisen kirkossa olevan laitonta, mutta jatkaa:

- Päätin, että aion metsästää vähän Pokémoneja kirkossa, koska miksipäs ei? Mies kysyy.

Temppu ei olisi kannattanut. Ladattuaan videon tempauksesta YouTubeen, mies pidätettiin ja häntä voi odottaa pahimmillaan jopa viiden vuoden vankeustuomio. Pidätys on kuitenkin jakanut mielipiteitä. Jopa Jekaterinburgin pormestari on ottanut asiaan kantaa. Hänen mukaansa pidätys on yliammuttu, eikä ketään pitäisi pidättää idiotismista. 

Suomessa sanktiot olisivat varmasti pienemmät, mutta lienee päivänselvää, että joka paikassa ei parane Pokémon Gotakaan pelata.

Katso alta Sokolovskyn YouTubeen lataama video:

Lähde: The Guardian

Lue myös: Mies istui suihkussa Ikean "reikäisellä" muovijakkaralla - kipeät seuraukset naurattavat!

Kilpailut

Uusimmat