Kuva: Fotolia

Pelottava pelleilmiö rantautui myös Suomeen: "Tahallinen pelottelu on rikos"

20.10.2016 16:15 - Reija Saarinen

Ihmisiä on peloteltu muun Tuusulassa ja Helsingissä.

Pelottava pelleilmiö on rantautunut viime päivien aikana myös Suomeen. Yhdysvalloista aikanaan liikkeelle lähtenyt villitys on rantautunut ainakin Helsinkiin ja Tuusulaan.

Poliisin mukaan muita pelleasuissa pelottelevien tulisi ymmärtää se, että kyseessä on rikos.

"Poliisi suhtautuu tällaiseen rikosilmiöön vakavasti. Poliisi ottaa jatkossa tällaiset pelleksi pukeutuneet pelottelijat kiinni ja rikoksesta voidaan langettaa useita päiväsakkoja. Vakavammissa tapauksissa saatetaan puhua jo esimerkiksi laittomasta uhkauksesta tai jopa vakavammista rikosnimikkeistä, jolloin kyseeseen voi tulla jo vankeusrangaistus," Suomen poliisi kirjoittaa Facebookissa.

"Suomessa yleisen järjestyksen häiritseminen tai turvallisuuden vaarantaminen yleisellä paikalla on lain mukaan kielletty toistuvilla uhkaavilla eleillä, hyökkäävillä liikkeillä, suullisesti esitetyillä uhkailuilla ja muulla vastaavalla, pelkoa herättävällä uhkaavalla käyttäytymisellä."

Poliisi muistuttaa myös, että pelottelun kohteeksi joutunut ihminen saattaa turvautua hätävarjeluun, jolloin itse häirikkö saattaa joutua hyökkäyksen kohteeksi.

Koko päivityksen voit lukea alta.

Kilpailut

Uusimmat