Kuva: Senja Rapila

Arvi, 11, ei alistunut koulukiusaajille - on nyt kaikkien ratsastajapoikien esikuva

23.10.2016 21:25 - Senja Rapila

Pukkilalainen Arvi on tullut monelle suomalaiselle tutuksi Suomen nuorimpana yrittäjänä. Lisäksi hän on kaikkien ratsastusta harrastavien poikien puolestapuhuja.

Nuori hevosmies Arvi Martikainen, 11, on tärkeän asian lähettiläs. Hän sai aikaan puhuttavan keskustelun sosiaalisessa mediassa, kun hän julkaisi kirjoituksen, jossa puolustaa ratsastusta miesten ja poikien harrastuksena.

- Kaikki lähti siitä, kun eräs Risto-niminen poika laittoi minulle Facebookissa viestiä, että voinko olla hänen ystävänsä, kun hänellä ei ollut kavereita ja häntä kiusataan koulussa. Hänelle on tehty muun muassa fyysistä väkivaltaa, koska hän ratsastaa, Arvi kertoi Radio Novalle.

Tästä lumipallo lähti vierimään, sillä viestin jälkeen Arvi perusti HevosMies - ja ylpeä siitä -nimisen Facebook-ryhmän kohtalontovereilleen. Kirjoituksen noteerasi myös Arvin ratsastusvalmentaja Antti Jurvanen, joka otti myös osaa keskusteluun jakamalla oman tarinansa kiusatuksi tulemisesta.

Eikä mennyt pitkään, kun Suomen suurimmat mediat noteerasivat karun kirjoituksen, joka kertoi siitä, kuinka ratsastusta harrastavia poikia kiusataan jopa rajuin ottein. Arvi kertoo, että on itse selviytynyt kiusaamisesta ja nykyään hänen koulussaan ratsastusta pidetäänkin varteenotettavana harrastuksena myös poikien kesken.

Yhdistää yksinäisiä ratsastajia

Jurvanen ja Arvin äiti Taija Martikainen kertoivat Radio Novan haastattelussa, että Facebook-ryhmä on toiminut myös oivana verkostoitumisalustana ratsastavien ja kiusattujen poikien vanhemmille. Ryhmän avulla vanhemmat ovat löytäneet pojilleen ystäviä, mikäli niitä ei ole ennestään löytynyt.

- Olemme myös nähneet siellä ryhmässä, että äidit keskustelevat keskenään, että 'hei, teidän Pekka ratsastaa meidän Tepon viereisellä tallilla. Tavataanko joskus jossain?'. Ihmiset ovat verkostoituneet selkeästi sen ryhmän sisällä, Taija totesi hymyillen.

- Tätä kautta on saatu vähän kavereita poikaratsastajista toisilleen, ettei tarvitse olla ihan yksin, vaikka koulussa olisikin yksinäistä. Olisi edes jotain frendejä, joiden kanssa hengailla, Jurvanen lisäsi.

Arvin äiti kertoi myös, että pääkaupunkiseudulla poikien omat ratsastustunnit ovat silminnähden lisääntyneet. Tunnit ovat siitä erityisiä, että ne ovat "äijien tunteja", eikä sinne oteta lainkaan tyttöjä.

Suomen nuorin yrittäjä

Arvi on hevosharrastuksen lisäksi Suomen nuorin yrittäjä. Hän on lanseerannut oman korumalliston kerätäkseen rahaa omaan hevoseen, jonka kanssa voisi alkaa kisaamaan. Kaikki sai alkunsa siitä, kun hänen äitinsä ei suostunut ostamaan nuorelle miehelle uutta hevosta.

- Tämä koru on tarkoitettu vain hevosmiehille, kuten varmaan huomaatkin, että siinä lukee 'Horseman and proud of it' eli hevosmies ja ylpeä siitä. Sitten siinä on hevosenkenkä, ettei onni pääse karkaamaan ja m, joka ei ole kirjain vaan riimukirjoitusta, joka kuvaa hevosen ja pojan välistä suhdetta.

Maailman ensimmäinen HevosMies -laatta. (kuva: Senja Rapila)

Uudemmassa, viimeisimmässä versiossa korusta on hieman karkeampi ja röpelöinen pinta, johon on koskettava selitys. Arvi halusi tehdä korusta hieman rujomman näköisen, jotta se kuvastaisi enemmän sitä, miten kovia miltei jokainen hevosmies on elämänsä aikana kokenut.

- Juuri sen kiusaamisen takia on niin sanotusti vähän hakattu olo, se röpelöinen pinta kuvastaa vähän sitäkin, että mekin ollaan vähän sellaisia röpelöisiä kavereita välillä, Jurvanen kommentoi.

Arvi on myös kuvannut kalenterin HevosMiehille. (kuva: Senja Rapila)

Unelmana Helsinki International Horse Show

Nuoren ratsastajan unelmana on aina ollut se, että hän pääsisi Helsinki International Horse Show'hun ratsastamaan. Tällä hetkellä kunnianhimoisella Arvilla onkin tavoite, että hän pääsisi sinne oman hevosensa kanssa muutaman vuoden sisällä. Rahat hän aikoo säästää siihen omalla korubisneksellään.

Tapahtuma on hevosihmisten keskuudessa hyvin arvostettu ja sinne ilmoittautuminen tallipaikka- sekä majoituskuluineen voi maksaa jopa tuhat euroa.

Radio Nova kuitenkin avusti Arvin unelmaa hieman eteenpäin, kun Arvi kutsuttiin suorittamaan juontaja Esko Eerikäisen kanssa estehaastetta HIHS:iin. Arvi esiintyi ennen six bar -esteluokkaa yhdessä Radio Novan suosikkijuontajan kanssa ja selviytyi esteen ylityksestä kunnialla.

- Aivan sairaan siistiä. Se on aivan uskomaton juttu, mitä pääsin tekemään sinne. Aivan todella siistiä. Tuo on varmasti monen ratsastajan haaveena päästä edes kävelemään tai tekemään jotain Helsinki International Horse Show:n kentälle, Arvi hehkutti Radio Novan haastattelussa.

- Kiitos todella paljon kaikille, jotka ovat auttaneet minua pääsemään tänne.

Katso alta kuvat Arvin ikimuistoisesta päivästä Helsinki International Horse Show'ssa.

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

Esko Eerikäisestä tuli kerralla Arvi-fani. (kuva: Mikko Räsänen)

Lue myös: "Haukkuivat, että hevosesta pitää tehdä meetvurstia" – KoruMies Arvi pisti vastaan kiusaajilleen

Kilpailut

Uusimmat