Polttariporukka teki metsästä hellyyttävän löydön - lopputulos ihastuttaa netissä

28.10.2016 21:15 - Mika Parikka

Miesporukan polttarit olivat kaikkea muuta kuin väsynyt strippari ja julkinen häpäiseminen. Sen sijaan heistä tuli onnellisia koiranomistajia.

Polttarit vietetään ehkäpä turhankin usein samalla kaavalla. Nolataan polttarisankari, ryypätään, käydään katsomassa stripparia ja ördätään. Eräs polttariporukka päätti tehdä jotain aivan muuta, joka johti upeaan lopputulokseen.

Perinteisten menojen sijaan kahdeksanhenkinen porukka päätti viettää rauhallista ajanviettoa Tenneseessä, Yhdysvalloissa keskellä metsää. Heidän mökkinsä ovelle ilmestyi yhtäkkiä kuokkimaan ylimääräinen vieras:

Koira oli niin kohtelias, ettei se tullut sisään asti. Sen sijaan voisi kuvitella sen huhuilleen, että onko ketään kotona ja olisiko asukkailla tarjota kenties vettä ja ruokaa. Annettuaan koiralle ravintoa, seurue päätti lähteä seuraamaan sitä metsään. Kävi ilmi, että koiralla on aarre, jota se vahtii.

Metsässä odotti seitsämän pentua, joiden emo koira oli. Seurueessa oli kahdeksan miestä ja metsästä löytyi seitsämän pentua. Koiriakin oli siis kahdeksan. Sulhanen seurueineen päätti adoptoida koko pesueen. Tämä oli selvästi suunniteltu suurempien voimien johdosta. Nyt koirat ovat edelleen lähellä toisiaan, sillä polttariporukan miehet ovat luonnollisesti ystäviä keskenään.

Seurueesta tuli välitön nettihitti. Voit katsoa kuvia pennuista täältä. Alta voit katsoa kuvan polttariporukasta pentuineen:

Lähde: EliteDaily

Lue myös: Nainen pelasti hylätyn koiranpennun jätesäkistä - karu video leviää netissä

Lue myös: Karukin rokkari on on hellyttävä näky koiranpentu sylissään - katso vaikka

Lue myös: Koiran hankkiminen kannattaa - kuusi tieteellisesti todistettua syytä

Kilpailut

Uusimmat