Kuva: Youtube

Pikkutyttö hurmasi jalkapalloyleisön suloisella tanssillaan - katso hauska video

03.11.2016 19:45 - Elisa Jalasjoki

Anessah-tyttö ei välittänyt lainkaan lukuisistaa silmäpareista, jotka hänen esitystään tarkkailivat.

Sosiaalisessa mediassa nousi eilen suosioon video pienestä Anessah nimisestä tytöstä, joka innostui tanssimaan kesken amerikkalaislukion jalkapallopelin. Suloisella videolla nähdään, kuinka kentän reunalla tanssiva tyttö saa nopeasti koko katsomon puolelleen. 

Youtubeen lisätyn videon kuvauksessa lukee: "Kaikki läsnäolijat innostuivat pienen Anessah tytön upeista tanssiliikkeistä. Hän saa jopa joukkueen maskotin liittymään joukkoonsa." Ja niin todella saa. Videon edetessä nähdään, kuinka maskotti saapuu osallistumaan ilonpitoon. 

Anessah itse ei videolla tunnu huomioivan lainkaan missä on, vaan esittelee itsevarmasti sulavia liikkeitään. Myös yleisöllä tuntuu olevan vaikeuksia keskittyä peliin, sillä tyttö näyttää varastavan heidän kaiken huomionsa.

Esityksensä loputtua Anessah ryntää maskotin syleilyyn yleisön hurratessa kannustavasti ympärillä. Ei voi muuta sanoa kuin, että tämä tyttö selvisi pelistä voittajana ainakin pelkän rohkeutensa ansiosta. 

Katso sympaattinen video alta.

Lue myös: Lempeä oranki suukotteli ihastuneena naisen raskausmahaa - katso mielipiteet jakava video

Lue myös: Pienet kaksostytöt kuulivat minuutin ikäerostaan - yllättävä reaktio naurattaa

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat