Majava meni jouluostoksille ja jätti jälkeensä sekasotkun - katso hitiksi nousseet kuvat

02.12.2016 15:45 - Iiro Myllymäki

Lopulta sheriffi otti tihutöitä tehneen majavan kiinni.

Joulumieli leviää parhaillaan kulovalkean tavoin, ja se on selvästi tavoittanut myös eläinkunnan edustajat. Yhdysvaltain Marylandissa eräs majava päätti mennä jouluostoksille, mutta käytöstavat siltä olivat selvästi unohtuneet kotiin.

Majava kuvattiin ensin tutkimassa tekojoulukuusia, minkä jälkeen sen huomio kiinnittyi joulukoristeosaston tarjontaan. Tämän jälkeen majava päätyi tuntemattomista syistä sotkemaan samaisen koristeosaston melko ikävään kuntoon.

St. Maryn sheriffi kutsuttiin paikalle pistämään häiriköivä majava ruotuun. Sheriffi julkaisi virallisella Twitter-tilillään kuvia majavan erikoisesta kauppareissusta, ja kuvat ovat keränneet jo yli 3000 tykkäystä. Sheriffi on twiitannut, että eläinsuojelijat ottivat majavan haltuunsa ja vapauttivat sen takaisin luontoon.

Nähtäväksi jää, kokeileeko majava onneaan jouluostosten tekemisessä vielä toistamiseen vai tyytyykö se joulun aineettomiin iloihin.

Lue myös: Suomalaisnaiset paljastavat: Paras lahja, jonka kumppani voi antaa

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat